USA kannykkamyynti 

USA:n talous on laskussa. Se ei ole mitään uutta, mutta viimeisimpien tutkimusten mukaan talouden ongelmat alkavat vaikuttaa myös ihmisten kulutustottumuksiin. Se näkyy esimerkiksi kännykkämyynnissä, ainakin jos uskoo NPD:n viimeisintä tutkimusta, jonka mukaan USA:n kännykkämyynti laski vuodessa 22 prosenttia.

Tilanne ei helpota ainakaan Nokian USA:n valloitusta. Yhtiöhän on viime aikoina kertonut suurista panostuksista Yhdysvaltoihin ja aikomuksena on julkaista useita uusia puhelimia. Puhelinmyynnin lasku ei todellakaan tule helpottamaan Nokian aikeita. Mielenkiintoista nähdä, että pystyykö Nokia parantamaan asemiaan USA:ssa. Helppoa se ei tule ainakaan olemaan.

Yhdysvaltojen ykkönen on edelleen Motorola, vaikka yhtiö on ollut viime aikoina suurissa vaikeuksissa. Perässä tulevat Samsung ja LG. Nokian osuudeksi NPD arvio 8 prosenttia, joka osuu hyvin pitkälti yhteen Strategy Analytics 7 prosentin arvion kanssa. Nokialla siis riittää parannettavaa USA:ssa.

Lähde: NPD

Hei, vieras! Et ole vielä rekisteröinyt nimimerkkiä. Tee se nyt ja helpota kommentointia!
Pete - 22 Tou 08 klo 15:30:49

Hmm…sentään jossain ollaan järkevämpiä kuin täällä ;) 8 olisi aika hyvä täälläkin. Josko laatukin paranisi.

Wautsi! - 22 Tou 08 klo 15:36:56

Kirjoitin jonkin aikaa sitten lyhyen jutun jossa mainitaan Googlen avoimen lähdekoodin Android-alusta. Uskotko Nokialla olevan kovemmat ajat edessä Androidin mahdollistaessa uusien puhelinmallien saapumisen markkinalle? Itse rohkenin tätä epäillä tekstissäni.

Teemu - 22 Tou 08 klo 17:59:55

Kyllähän tuo on mahdollista, että Nokialla tulee ongelmia tulevaisuudessa. Oikeastaan paljon riippuu siitä, kuinka hyvin Symbian S60 taipuu kosketusnäytöllisiin puhelimiin. Homma selviää kunhan Nokia saa “Tuben” ( http://www.mobiiliblogi.com/2008/04/08/nokia-tube-haastaa-iphonen/ ) markkinoille.

Jätä kommentti