Windows Mobile ei käynyt kaupaksi odotetulla tavalla

Xperia X1 Windows Mobile

Microsoftin Windows Mobile -mobiilikäyttöjärjestelmä ei tehnyt kuluneella tilikaudella kauppaansa odotusten mukaisesti. Yhtiön tavoite oli myydä 20 miljoonaa lisenssiä vuoden aikana, mutta todellinen myynti olikin vain 18 miljoonaa, eli noin 10 prosenttia tavoitetta huonompi.

Microsoft kertoo tavoitetta huonomman menekin syyksi muun muassa monien tuotteiden myöhästymisen, joka luonnollisesti vaikuttaa myyntiin. Yhtiö onnistui kuitenkin kasvattamaan myyntiään hyvin, vaikka Sybianin tahtiin se ei kuitenkaan pystynyt.

Tutkimusyhtiö Canalysin mukaan Symbianilla on älypuhelinmarkkinoilla 60 prosentin osuu. Seuraavan tulee Linux 12 prosentilla, jota seuraa Windows Mobile 11 prosentin markkinaosuudella. Applen osuus on vielä vaatimattomat 4 pronsettia, mutta tutkimus oli tehty vuoden ajalta maaliskuun 2008 loppuun, joten tuloksessa ei ole mukana iPhone 3G.

Lähde: Tietokone