GPS ei ole enää nykypuhelimissa mikään uusi asia. Siitä kertoo myös viimeisin tutkimus, jonka mukaan peräti 40 prosentissa huhti-kesäkuussa myydyistä älypuhelimista sisälsi sisäänrakennetun GPS-ominaisuuden ja 58 prosentista löytyi WLAN-tuki. Voitaneen siis päätellä, että pian yli puolet älypuhelimista tulee sisältämää GPS-ominaisuuden.

GPS-ominaisuuden lisääntyminen puhelimissa on ollut suuri haaste perinteisten GPS-laitteiden valmistajille, mutta esimerkiksi Garmin ei ole jäänyt tuleen makaamaan. Yhtiöhän on jo muutamaan otteeseen esitellyt omaa Nuvifone-puhelinta, jonka viimeisimpien tietojen mukaan pitäisi tulla myyntiin ensi vuoden alkupuoliskolla. Voisi myös kuvitella, että tulevaisuudessa perinteiset GPS-laitevalmistajat tulevat tarjoamaan entistä ahkerammin navigointiohjelmia matkapuhelimiin.

Älypuhelinten ongelmana on edelleen, että monet GPS-ominaisuutta hyödyntävistä palveluista ovat vielä varsin kehittymättömiä. Monesti käyttäjän täytyy ostaa myös puhelimeen erillinen navigointilisenssi päästäkseen käsiksi kaikkiin ominaisuuksiin. Perinteiset GPS-laitteet ovat siis tässä suhteessa vielä edellä älypuhelimia.

Lähde: Tietokone

Hei, vieras! Et ole vielä rekisteröinyt nimimerkkiä. Tee se nyt ja helpota kommentointia!
Pete - 20 Elo 08 klo 07:12:12

Ja mielestäni yksi asia on edelleen parempi oikeissa GPS- ja navigaattorilaitteissa….niissä on iso näyttö. Itse en saisi kännykän näytöstä ajaessa mitään selvää, joten joutuisin olemaan täysin ääniopasteiden varassa, jotka eivät aina ole täysin selkeitä.

jamppe123 - 28 Elo 08 klo 15:36:21

Hyvä navigoitilaite löytyy nokialta esim nokia internet tabletit!

Jätä kommentti