Nokian ensi vuoden älypuhelinmallisto levisi nettiin

Nokian ensi vuoden älypuhelinmalliston kerrotaan levinneen nettiin. EngadgetMobile uutisoi listasta, jossa esiintyy useita uusia ja aiemmin tuntemattomia malleja. Listaan kerättyjen puhelinten tiedot perustuvat kolmannen osapuolen kehittäjien prototyyppeihin, joita he ovat saaneet Nokialta kehitystyötä varten.

Monet listassa esiintyvistä puhelimista ovat sellaisia, joita ei koskaan tulla näkemään myynnissä, koska niiden kehitys on jostain syystä lopetettu. Lista antaa kuitenkin osviittaa maailman suurimman matkapuhelinvalmistaja vuoden 2009 suunnitelmista.

Listan mielenkiintoisimpiin puhelimiin kuuluu ehdottomasti IP08-koodinimellä kulkeva malli, josta kerrotaan löytyvän muun muassa laajakuvallinen kosketusnäyttö, QWERTY-näppäimistö, A-GPS, FM-radio, FM-lähetin, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, WiFi, Bluetooth ja TV-ulostulo. IP08 ei ole Nokian ainut kovanluokan kosketusnäyttöpuhelin, vaan koodinimellä Ivalo kulkeva malli tulee tarjoamaan vieläkin enemmän. Siitä löytyy muun muassa 3.5 tuuman laajakuvallinen kosketusnäyttö ja IP08-mallista löytyvien ominaisuuksien lisäksi vielä 32 GB muisti. Näyttääkin siltä, että ensi vuonna Nokian tulee vihdoin saamaan markkinoille kunnolla kosketusnäyttöpuhelimia.

Lisää uusista malleista voit lueskella täältä.

Lähde: EngdagetMobile

3 kommenttia

  1. Jos tämä vuosi oli Applen (iPhonen), niin ensi vuosi tulee olemaan Nokian. Vaikka E71 rökittikin iPhonea monessa arvostelussa…

    Nokialla tainut tämä vuosi olla hengen vetoa ja kosketusnäyttö käyttöliittymän rakentamista, sen verran vähän on tullut Nokialta puhelimia.

  2. Nokialle toki tuleva vuosi voi olla hyvä, mutta en usko henk.kohtaisesti että Nokia rökittäisi Applea.
    Puhelinvertailun testissä on verrattuna iPhonen käyttistä S60 5th editioniin ja näyttää pahasti siltä, että iPhone vetää pidemmän korren selvästi.
    Toki voi käydä myös niin, että Nokia saa viilattua siitä mukavan ja toimivamman… Mutta katsotaan nyt 🙂
    Äskeinen tekstipätkä oli siis liitetty kosketusnäytöölisiin malleihin, vaikkakin siellä listassa oli muitakin malleja. Kannattaa myös vilkuille Nüvifonea, itseä ainakin kiinostaa paljon.

  3. Tälläinen lisäteksti vielä.
    Nokia näyttää tulevan mukaan 8 megapikseliä omaavien kännyköiden kisaan, koodinimellä Corolla. Muita malleja oli mm. 3 tuuman VGA-resoluutiolla varustettu näyttö ja WLAN. Muutenkin erittäin mielenkiintoisia tuotteita tulossa, joten käykääpä kaikki vilkaisemassa sitä listaa.

Kommentointi on suljettu!