Korealainen iriver pyrkii matkapuhelinmarkkinoille ensi vuonna

Korealaiset ovat saamassa ensi vuoden puolella uuden tulokkaan matkapuhelinmarkkinoille, kun mediasoittimista ja muista kuluttajaelektroniikkatuotteista tunnettu iriver pyrkii mukaan kilpailuun. Yhtiö kertoo tuovansa ensimmäisen matkapuhelinmallinsa myyntiin kotimaassaan ensi vuoden maaliskuun 9. päivä.

Yhtiön ensimmäinen puhelin on nimeltään iriver wave ja se tulee alussa myyntiin ainoastaan KT-operaattorin kautta, joka on Korean toiseksi suurin toimija alalla. Uutukainen on ulkoisesti varsin yksinkertaisen näköinen, mutta ainakin omaan silmään varsin tyylikäs. Puhelin pyrkii selvästi jatkamaan iPhonen aloittamaan linjaa tarjoamalla suuren kosketusnäytön ja muita Applen älypuhelimesta tuttuja ominaisuuksia.

iriver wave -puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat ainakin 400 x 272 pikselin kosketusnäyttö, WiFi, esiasennettu sanakirja, 4 GB sisäinen muisti ja muistikorttipaikka. Puhelin on kooltaan 110.5 x 52.5 x 15.5 millimetriä ja se painaa 103 grammaa.

Korealaisilla on jo ennestään kaksi suurta matkapuhelinvalmistajaa, LG ja Samsung, joten onkin mielenkiintoista nähdä pystyykö iriver kenties seuraamaan kyseisten yhtiöden jalanjälkiä.

Lähde: UnwiredView