Motorola i9 vuoti nettiin

Motorolan tuleva iDEN-teknologiaan pohjautuva i9-malli on vuotanut nettiin. Kyseessä on varsin tyylikkään näköinen simpukkapuhelin, josta löytyy kaksi näyttöä, 3.1 megapikselin kamera, automaattitarkennus ja kuvausvalo.

Puhelimen erikoisuuksiin kuuluu ulkoisen näytön ympärillä olevat näppäimet, jotka toimivat mitä ilmeisemmin hipaisumenetelmällä. Idea ei sinänsä ole uusi, koska samanlaiset näppäimet löytyvät esimerkiksi Sony Ericsson W980 -musiikkipuhelimesta. Yleensä kannen päällä on kuitenkin vain muutama näppäin, mutta Motorolan uutukainen on kuvien perusteella varustettu varsin mukavalla määrällä näppäimiä. Ulkoisen näytön kautta voi siis luultavasti hallita useita puhelimen toimintoja.

Uutukainen tulee luultavasti myyntiin vain USA:ssa. Sitä ei ole kuitenkaan vielä virallisesti julkaistu, joten sen myyntiintulopäivä on vielä arvailujen varassa.

Lähde: UnwiredView