Motorolalta uusi kosketusnäyttöpuhelin: MOTOSURF A3100

MOTOSURF A1300

Motorola on virallisesti julkistanut uuden MOTOSURF A3100 -kosketusnäyttöpuhelimen, josta on huhuttu netissä jo jonkin aikaa nimellä Atila. Kyseessä on Windows Mobile -käyttöjärjestelmään perustuva älypuhelin, jonka Motorola kehuu sopivan sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitoon että työasioiden hoitamiseen.

Uutukaisesta löytyy siis tuttu Windows Mobile 6.1 -käyttöjärjestelmä, mutta Motorola on monien muiden valmistajien tavoin muokannut kotinäkymää oman mielensä mukaan paremmin sopivaksi omalle puhelimelleen. Kotinäkymän kehutaan olevan helposti muokattavissa ja siihen saa muun muassa näkyville säätiedot tai vaikka tiedot tulevista kalenteritapahtumista.

MOTOSURF A3100 on 3G-puhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 2.8 tuuman kosketusnäyttö, HSDPA, A-GPS, WiFi, kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja microSDHC-muistikorttipaikka.

Uutukaisen kerrotaan saapuvan myyntiin useilla markkina-alueilla. Yhtiö ei vielä julkistanut MOTOSURF A3100 -mallin hintaa.

Lähde: Motorola