Sony Ericssonin tulos tippui rajusti – Vaikeat ajat edessä

Sony Ericsson S302

Japanilaisruotsalainen matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson antoi tänään julkisuuteen vuoden 2008 viimeisen neljänneksen tuloksen, joka oli odotettua heikompi. Yhtiö myi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä ainoastaan 24.2 miljoonaa puhelinta, kun vuotta aiemmin puhelimia myytiin 30.8 miljoonaa kappaletta. Laskua vuositasolla tuli siis peräti 21 prosenttia.

Sony Ericssonin liikevaihto oli vuoden 2008 loka-joulukuussa 2.914 miljardia euroa, joka on vuoden takaiseen verrattuna 23 prosenttia vähemmän. Pieni valonpilkahdus on kuitenkin nähtävissä siinä, että vuoden 2008 kolmanteen neljännekseen verrattaessa nousua on kuitenkin neljä prosenttia.

Tappiota yhtiö teki viime vuoden viimeisellä neljännekselle kaikkiaan 262 miljoonaa euroa. 

Yhtiössä huono tulos laitetaan talouden yleisen heikentymisen piikkiin. Sony Ericsson ei näe tulevaisuuttakaan kovin valoisana, vaan se uskoo matkapuhelinmarkkinoiden heikentymisen jatkuvan edelleen. Yhtiö aloittaakin säästökuurin, jonka avulla pyritään vähentämään kuluja 180 miljoonaa euroa.

Heikentynyt tulos ja säästökuuri tulevat varmasti näkymään Sony Ericssonin tämän vuoden puhelinmallistossa. Mitä luultavimmin vuonna 2009 tulemme näkemään vähemmän puhelimia kuin viime vuonna. Yhtiön asema markkinoilla näyttää tällä hetkellä heikolta, mutta Sony Ericsson ei ole kuitenkaan markkinoiden heikoin lenkki. Yhdysvaltalainen Motorola on nimittäin ollut jo pidemmän aikaa kovassa syöksykierteessä ja tippunut markkinoiden toiselta sijalta kauas muiden taakse.

Lisää matkapuhelinmarkkinoiden nykytilasta saadaan ensi viikolla, kun Nokia lyö pöytään omat lukunsa.