Nokia N86 8MP – kamerapuhelinmalliston uusi lippulaiva

Nokia N86 8MP

Nokia on esitellyt maailmalle uuden Nokia N86 8MP -kamerapuhelimen, jonka nimessä on korostettu puhelimesta löytyvää kahdeksan megapikselin kameraa. Kyseessä on Nokian ensimmäinen kahdeksan megapikselin kameralla varustettu matkapuhelin ja uutukainen tuleekin siis ottamaan paikkansa yhtiön kamerapuhelinmalliston huipulla.

Nokia kehuu N86 8MP -puhelimen kameran vastaavan erillisen digikameran suorituskykyä. Puhelimen kerrotaan toimivan loistavasti sekä kirkkaassa että hämärässä valossa kuvattaessa, ja se on optimoitu sekä kuvien että videoiden tallentamiseen.

”Käyttäjät odottavat mobiililaitteeltaan erinomaisia kuvia kaikissa valaistusoloissa”, sanoo Nokia Nseries-tuotesarjasta vastaava johtaja Juha-Pekka Sipponen. ”Siksi Nokia N86 8MP -kuvauslaite on apertuuriltaan täysin verrattavissa huippuluokan digikameraan. Tämä uutuusmalli ottaa kaikissa olosuhteissa kirkkaita laajakulmakuvia, halusipa käyttäjä sitten ikuistaa näkymän Sydneyn kauniista auringolaskusta tai härkäjuoksusta Pamplonassa. Kuviin voi liittää paikkatiedot hetkessä, ja ne voi ladata välittömästi Ovi Share -palveluun, Flickr-yhteisöön tai muihin vastaaviin verkkopalveluihin.”

Nokia N86 8MP

Uutukaisen kamera on varustettu Carl Zeiss Tessar -laajakulmalinssillä ja LED-kaksoissalamalla. Erikoisuutena on säädettävä aukkosuhde, joka on nyt ensimmäistä kertaa mukana mobiililaitteessa.

Nokia kertoo suunnitelleensa puhelimen jokaisen yksityiskohdan huolellisesti valokuvausta silmällä pitäen. Uutukaisesta löytyy muun muassa kahdeksan gigatavun sisäinen muisti, johon mahtuu jopa 4000 valokuvaa. Tarvittaessa muistia saa lisää 16 gigatavun microSD-muistikortilla.

Nokia N86 8MP -puhelimen muita ominaisuuksia ovat 2.6 tuuman naarmunkestävä OLED-näyttö, HSDPA, A-GPS, WLAN ja 3.5 mm:n kuulokeliitäntä.

Uutukainen saapuu kauppoihin vuoden 2009 toisella neljänneksellä, ja laitteen arvioitu veroton myyntihinta on 375 euroa.

19 kommenttia

  1. No nyt se on sitten ihan virallista! Nokialla on töissä täystorveloita! Olisivat ennemmin tuoneet N97n kauppoihin. Siinä sentään olisi ainetta lippulaivamalliksi. Markkinat haluaa kosketusnäyttöpuhelimia, mutta mitäs se Nokiaa kiinostaisi. Muut valmistajat tuovat kosketusnäyttöpuhelimia minkä ehtivät (ja vieläpä moneen hintaluokkaan), mutta Nokia ei. Ja sitten ihmetellään, kun markkinaosuus tippuu!

  2. aivan samaa mieltä… nokian ajattelussa mättää joku ja pahasti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    helvetin sipposet ja kumppanit, ettekö todella ymmärrä minkälaisia näyttöjä ihmiset haluaa???

    EIKÖ TUOHON PUHELIMEEN OLISI OLLUT JÄRKEVÄÄ LAITTAA 3.0 TAI 3.2 TUUMAN NÄYTTÖ… JOS OLISIT MULLA TÖISSÄ SAISIT VÄLITTÖMÄSTI KENKÄÄ!!!

    t. osakkeenomistaja

  3. On tosiaan aika erikoista, jos Nokia ei julkaise yhtään uutta kosketusnäyttöpuhelinta MWC:ssä…

  4. Noh, säädettävä aukko on jo askel parempaa. Ihmettelen kyllä kanssa, ettei esim. E-sarjaan julkaistu kosketusnäyttöpuhelinta.

  5. ”Ihmettelen kyllä kanssa, ettei esim. E-sarjaan julkaistu kosketusnäyttöpuhelinta.”

    E-sarjan ”laatuvaikutelmaa” ei varmaan ole varaa lähteä pilaamaan tuomalla, jos ei keskeneräistä, niin takuulla vielä lastentaudeista kärsivää käyttöliittymää sen tuotteisiin. En odottaisi E-sarjaan kosketusnäyttöä ennen kuin N97 on ollut hyvän aikaa markkinoilla.

  6. Pikemminkin ihmetyttää miten Nokialla ei tuu olemaan vieläkään oissa kalliimmissa N-Series malleissa METALLIKUORIA vaan aina noita muovirimpulakuoria. Itselläni E66, ja en tule enään ikinä ostamaan muovikuorellista puhelinta.

  7. Lippulaiva, joka tulee epäilemättä uppoamaan!

  8. Kosketusnäyttöpuhelimet on aivan sieltä ja syvältä…
    Haluan että komennot menevät kerrasta perille kiitos…
    Kiitos Nokia tästä…muistat vielä meitä jotka haluavat käytettävän puhelimen joka on semikompakti (verrattuna näihin 3-3,5″ näytön omaaviin jumalattoman kokoisiin laattoihin, joita on mahdotonta kanniskella ilman jonkin sortin reppua tai mediaseksikästä vyölaukkua)

  9. Olen täysin samaa mieltä jaffan kanssa.

    mikä oikein on tuon kosketusnäytön TOIMINNALLINEN tarkoitus?

    kaverilla on 5800 musiikkiedition joka on aina täynnä sormenjälkiä ja hidas käyttää huonon kontaktin takia. ja mukana tulee vielä kynä. siis kosketusnäyttö ja kynä matkapuhelimessa, ei helvetti!

    hienoa että nokia älyää pysyä joidenkin trendien ulkopuolella ja pitäytyä toimivuudessa enemmin kuin trendeissä. toivottavasti nämä kosketusnäyttö- ja kynäpelleilyt menevät ohi ja äkkiä..

  10. Erittäin hyvin sanottu siellä takana..=)
    Ja Nokian 5800 sentään on vielä inhimillisen kapea puhelin joten se vielä sopii käteen toisin kuin nämä uusimmat isonäyttöisimmät luurit. Tosin samasta ongelmasta sekin kärsii kuin kaikki nämä kosketusnäytön puhelimet: kaikki komennot eivät aina mene perille asti.
    Toinen asia mistä pidän näissä norm. puhelimissa on se ettei minun tarvitse katsoa puhelinta käyttääkseni sitä.. voin tunnustella sormilla missä mikäkin numero/kirjain sijaitsee ja homma toimii…toisin on näissä kosketusnäytön puhelimissa. (autoa ajaessa tämä tulee esiin useimmiten)

  11. Kosketusnäyttö ei varmastikaan ole se paras vaihtoehto kaikkeen käyttöön, mutta väittäisin, että hyvin toteutettuna se tekee kuitenkin monista toiminnoista paremmin käytettäviä. Tikku on ehdottomasti mennyttä aikaa ja kosketusnäyttöpuhelimen tulee olla käytettävissä sormilla.

  12. Onhan kosketusnäytössä hyvätkin puolensa.
    Internet -ja GPS-käytössä se on varmasti tavallista puhelinta kätevämpi ja käytettävämpi..ja kuvagalleriaa on mukavampi käyttää (vaikkei mitenkään varsinaisesti vaikuta käytettävyyteen)…Mutta puhelimen perustoimintojen käyttö on hankalampaa, kosketusnäyttöteknologia (tai sitä käyttävät ohjelmistot) tuntuvat olevan vielä hieman vaiheessa ainakin osittain, puhelimen koko useimmiten kasvaa (varsinkin leveyssuuntainen kasvu hankaloittaa käytettävyyttä) yms.
    Ehkä paras vaihtoehto olisikin että puhelimessa olisi molemmat vaihtoehdot käytettävissä..jolloin puhelin olisi käytettävissä täysin molemmilla tavoilla. Tällöin voisi molempien vahvuuksia hyötykäyttää oman makunsa mukaan. Toimivaa tällaista ratkaisua odotellessa ainakin itse tyydyn ns. perinteiseen luuriin…kuten aiheen N86:seen.

  13. ”Toinen asia mistä pidän näissä norm. puhelimissa on se ettei minun tarvitse katsoa puhelinta käyttääkseni sitä.. voin tunnustella sormilla missä mikäkin numero/kirjain sijaitsee ja homma toimii…toisin on näissä kosketusnäytön puhelimissa. (autoa ajaessa tämä tulee esiin useimmiten)”

    Toisaalta et saisi käyttää kännykkää autolla ajaessa! Vois niitä lakejakin noudattaa…

  14. Toisaalta autossa saa kyllä puhua handsfreen kanssa, mutta täytyy sitä se vastaanottaja sieltä puhelimesta kuitenkin kaivaa ennen kuin soittaa voi…
    Ja kuinka moni noudattaa kyseistä lakia…öö…ei kovin moni ainakaan kun ohi mennessä auton kuljettajia katsoo..

  15. enpä usko että ton kamerassa ja N95 kamerassa olis paljoo eroo. N95:en kin saa 16gb muisti kortin. sillee

  16. simply put, loistopuhelin. Näin reilun puolen vuoden kokemuksella

  17. Huomenna vaihtuu työluuri uuteen, eli tähän.

    Ei varmasti tuota pettymystä.

Kommentointi on suljettu!