26Hel

Palm Pre:n Euroopan julkistus lähestyy

Kirjoittanut Teemu julkaistu 26.2.2009 · 3 kommenttia

Palmin mullistavan Pre-älypuhelimen rantautuminen Euroopan mantereelle ei ole viimeisimmän tiedon valossa enää välttämättä kovinkaan kaukana. Yhtiö esitteli GSM-versiota puhelimesta MWC:ssä, joten siltä osin kaikki on jo kunnossa. Nyt yhtiö on avannut omat Palm Pre -nettisivut englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille. Voidaankin siis olettaa, että Pre tulee rantautumaan Euroopassa ensin edellä mainittuihin maihin. Toivottavasti puhelin tulisi kuitenkin myyntiin myös muualla Euroopassa, kuten Suomessa. Kyseessä on kuitenkin sen verran erilainen laite, että sille löytyy varmasti kiinnostusta myös täällä Pohjolassakin.

Palm Pre -älypuhelimen virallista saapumisajankohtaa Eurooppaan ei vielä tiedetä, mutta voitaneen arvailla uutukaisen rantautuvan vanhalle mantereelle kevään tai kesän aikana. Vielä on myös epäselvää paljonko puhelin tulee maksamaan ja tullaanko sitä myymään USA:n mallin tavoin ainoastaan yhden operaattorin kautta kahden vuoden sopimuksen kanssa. Näihin seikkoihin saadaan luultavasti varmistus muutamien kuukausien sisällä.

Lähde: IntoMobile

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: ,
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 3 kommenttia… Lue ne alta tai lisää uusi kommentti }

erpe 26.2.2009 22:29

Paska jos menee kytkyilyks tämänki kans.

Vastaa

Pete 27.2.2009 7:21

Samaa mieltä. Olisikin jo hinku vaihtaa kapula uuteen.

Vastaa

Mikael 1.3.2009 19:35

Alkaa jo kyrsimään näiden ameriikan ihmeiden kytkyilyt! Jää takuulla ostamatta, mikäli ei ihan oikeasti virallisesti lukitsematonta tule myyntiin! Ei yhtään kiinnosta omppuluurista tutut jailbreikkaukset.

Ja toivottavasti olisi lopullisessa myyntiversiossa myös umts 900. Olen vähän kuullut huhuja, että olisi vain 2100.

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: