From the monthly archives:

maaliskuu 2009

WM 6.5

Microsoftin tuleva Marketplace-ohjelmistokauppa on saamassa taakseen heti vankan kehittäjäkunnan, selviää yhtiön viimeisimmästä ilmoituksesta. Alkuvaiheessa Windows Mobile -alustalle suunnatun ohjelmistokaupan kautta tulevat jakamaan sovelluksiaan ainakin 27 suurta yritystä, joiden joukossa ovat muun muassa Facebook, MySpace, CNBCEA MobileNamco Networks ja Gameloft. Valikoiman voidaan odottaa siis olevan jo alkumetreillä kohtalaisen kattava.

Marketplace on Applen App Storen ja Googlen Android Marketin kaltainen ohjelmistokauppa, jonka kautta kehittäjät voivat jakaa sovelluksiaan mutkattomasti. Microsoftin ohjelmistokaupassa kehittäjät saavat itselleen 70 prosenttia myynnistä. Ohjelmien maksaminen onnistuu luottokortilla tai maksun voi halutessaan lisätä puhelinlaskun yhteyteen. Marketplace-kaupasta ostetuilla ohjelmilla on palautusoikeus, joka oikeuttaa rahojen takaisin saamiseen, jos ohjelma poistetaan puhelimesta 24 tunnin sisällä.

Marketplace-uutisten ohella yhtiö kertoi myös, että se tulee tuomaan saataville tämän vuoden aikana Theme Generator -ohjelman, joka mahdollistaa omien teemojen luomisen Windows Mobile -alustalle. Microsoft tulee tarjoamaan käyttäjille useita ilmaisia teemoja, jotka on tehty yhteistyössä Design Museum Londonin ja Council of Fashion Designers of American kanssa.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , , ,

LG GD900

Elektroniikkavalmistaja LG esitteli helmikuussa pidetyssä Mobile World Congress -tapahtumassa erikoisen GD900-puhelimen, jonka mielenkiintoisimpiin yksityiskohtiin kuuluu sen läpinäkyvä näppäimistö. Helmikuussa yhtiö ei paljastanut uutukaisesta vielä paljoakaan, mutta nyt LG on kertonut laitteesta lisää yksityiskohtia.

LG GD900:n lasista valmistettu läpinäkyvä näppäimistö on muutakin kuin pelkästään hyvännäköinen. Se tukee nimittäin erilaisia eletoimintoja, joiden avulla voidaan muun muassa zoomata kuvia ja selata nettiä näppäimistön toimiessa läppäreistä tutun kosketuslevyn tavoin.

Uutukaisen muista ominaisuuksista tiedetään sen verran, että mukana ovat ainakin HSDPA ja kolmen tuuman kosketusnäyttö. Puhelimessa pyörii yhtiön oma S-Class-käyttöliittymä, joka on ennestään tuttu jo muun muassa LG Arena:sta. Lisää laitteen ominaisuuksista kuullaan luultavasti 1. huhtikuuta, jolloin LG:n odotetaan esittelevän uutuutta Las Vegasissa pidettävässä CTIA Wireless 2009 -tapahtumassa.

Puhelimen odotetaan saapuvan kauppoihin Euroopassa ja Aasiassa toukokuun aikana.

Lähde: EngadgetMobile

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: ,
31Maa

Motorola esitteli kosketusnäytöllisen Evoke QA4 -puhelimen

Kirjoittanut Teemu julkaistu 31.3.2009 · Ei kommentteja

Motorola Evoke QA4

Motorola on viime aikoina ollut kohtalaisen hiljaa matkapuhelinmarkkinoilla, mutta nyt yhtiö on esitellyt varsin mielenkiintoisen puhelimen, joka kantaa nimeä Evoke QA4. Uutukainen noudattelee rakenteeltaan Samsung S8300 Ultra Touch -mallin jalanjälkiä yhdistämällä puhelimeen kosketusnäytön ja perinteisen numeronäppäimistön, joiden ansiosta puhelimella viestiminen on yhtiön mukaan entistä monipuolisempaa.

Puhelimen käyttöliittymä näyttää kuvien perusteella erittäin tyylikkäälle, mutta ikävä kyllä yhtiö ei antanut sen toiminnasta kovinkaan tarkkoja yksityiskohtia. Motorola kertoi ainoastaan, että Evoke QA4:n kotinäkymää on mahdollista personoida widgettien ja RSS-syötteiden avulla. Mukana on myös kunnollinen HTML-selain, joka mahdollistaa kuvien ja videoiden jakamisen.

Ominaisuuksiensa puolesta Motorola Evoke QA4 sijoittuu keskikastiin, vaikka ulkonäkö saattaisikin uumoilla hieman muuta. Sen ominaisuuksia ovat A-GPS, kiihtyvyysanturi, Bluetooth, musiikkisoitin, kahden megapikselin kamera ja 2.8 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 240 x 400 pikseliä. Puhelin tukee CDMA- ja EVDO Rev A – yhteyksiä.

Uutukaisen mitat ovat 108 x 50.5 x 17.5 millimetriä ja painoa puhelimelta löytyy 128 grammaa.

Motorola Evoke QA4 saapuu myyntiin Yhdysvalloissa toisen neljänneksen aikana. Vielä ei tiedetä, tuleeko puhelimesta myöhemmin myös Euroopan markkinoille suunnattu versio.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , ,
30Maa

Virallinen Skype-sovellus tulossa iPhonelle

Kirjoittanut Teemu julkaistu 30.3.2009 · Ei kommentteja

Skype Logo

Applen iPhone on vihdoin saamassa virallisen Skype-sovelluksen, kertoo PC World. Sivuston mukaan sovellus tullaan julkaisemaan huomenna, jonka jälkeen se on saatavilla ilmaiseksi App Storesta. Skype-puheluita on tähänkin asti voinut jo tehdä iPhonella esimerkiksi Fring-ohjelman avulla, mutta nyt tulossa on siis virallinen sovellus.

PC World -sivuston julkaisemien kuvien perusteella kyseessä on perinteisen näköinen iPhone-sovellus, jossa eri toiminnot on jaoteltuina alareunaan välilehtien taakse. Sovelluksen keskeisimpiin ominaisuuksiin kuuluvat Skype-puhelut ja chat-toiminto, joista ensin mainittu toimii ainoastaan WiFi-yhteydellä.

Sovellus osaa hakea numerot suoraan puhelimen omista yhteystiedoista. Skype tukee myös yhteystietojen kuvia.

Huomenna saapuva Skype on vielä varsin raakile. Siitä puuttuvat muun muassa sellaiset ominaisuudet kuten tekstiviesti, videopuhelut ja kunnollinen tuki konferenssipuheluille. Kyseisiä ominaisuuksia voidaan luultavasti odottaa myöhemmissä päivityksissä. Olisi myös toivottavaa, että Apple sallisi VoIP-puheluiden tekemisen myös matkapuhelinverkkoa käyttäen, jolloin esimerkiksi Skype-sovelluksesta olisi huomattavasti enemmän hyötyä.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , , , ,
30Maa

LG esitteli edullisen GM200-puhelimen

Kirjoittanut Teemu julkaistu 30.3.2009 · Ei kommentteja

LG GM200

Korealainen LG on esitellyt edullisen GM200-puhelimen, joka tarjoaa hinnastaan huolimatta muutamia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Puhelimen odotetaan tulevan markkinoille ainakin Unkarissa, mutta on hyvin mahdollista, että GM200 tulee saataville myös muualla Euroopassa. Uutukaisen hinta pyörii 110 euron tuntumassa.

LG GM200 -mallin mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin kuuluu Dolby Mobile -tuki, joka parantaa puhelimen äänenlaatua. Uutukainen on varustettu myös taustaäänentunnistimella, jonka ansiosta GM200 osaa säätää äänenvoimakkuuden automaattisesti tarvittavalle tasolle.

Yllä mainittujen ominaisuuksien lisäksi puhelimesta löytyy GPRS, kahden megapikselin kamera, Bluetooth, microSD-muistikorttipaikka ja kahden tuuman TFT-näyttö, joka tarjoaa 176 x 220 pikselin tarkkuuden. Hintaansa nähden GM200 on siis varsin pätevän kuuloinen puhelin.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: ,
30Maa

Palm Pre myyntiin 30. huhtikuuta?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 30.3.2009 · 2 kommenttia

Palm Pre on luultavasti yksi tämän hetken odotetuimmista kosketusnäyttöpuhelimista. Se esiteltiin maailmalle tammikuun alussa ja yhtiö on lupaillut uutukaista myyntiin USA:ssa vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tarkkaa päivämäärää Palm ei ole vielä antanut, mutta jos on uskominen Pren betatestaajana toimivaa Jim Vania, niin uutukainen saapuu myyntiin 30. huhtikuuta. Herra väittää myös tietävänsä, että Pren hinta on 299 dollaria kahden vuoden sopimuksen kera Sprint-operaattorin kanssa. Van jakoi “faktojaan” Twitter-profiilinsa kautta.

Tieto Palm Pren saapumisajankohdasta voi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta on hieman epäilyttävää, että betatestaaja julkistaa tiedon. Yleensähän testaajilla on selvät säännöt ja sopimus, jossa kerrotaan, mitä tietoja voi julkistaa. Niin tai näin, Palmin Pre-puhelimen myyntiin tulo lähestyy joka tapauksessa koko ajan, jos yhtiö aikoo pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassaan ja tuoda uutukaisen myyntiin kesään mennessä.

Lähde: CrunchGear

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , , ,
30Maa

Tältäkö näyttää Windows Mobile 7?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 30.3.2009 · 1 kommentti

Windows Mobile 7

Viime kuussa julkistettu Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmä ei ole vielä edes päätynyt myynnissä oleviin puhelimiin asti, mutta siitä huolimatta huhut seuraavan version ympärillä käyvät jo kovina. Yhtiö itse ei ole vielä seiskaversiosta antanut juurikaan mitään tietoa. Steve Ballmer tosin kommentoi jokin aika sitten, että Windows Mobile 7 on tulossa vuonna 2010, mutta sen enempää Microsoft ei ole uutukaisesta vielä paljastuksia tehnyt.

Nettiin on viime aikoina alkanut levitä kuvakaappauksia, joiden väitetään olevan Windows Mobile 7:n kehitysversiosta. Kuvien perusteella käyttöliittymä on todellakin kokemassa suuren muutoksen ja se näyttää jo tässä vaiheessa hyvin erilaiselta kuin aiemmat versiot. Yleisesti on arveltu, että seiskaversion myötä Windows Mobile tulee siirtymään entistä enemmän sormiystävällisempään suuntaan. Se on toki luonnollinen kehityssuunta, kun katsotaan mitä kilpailijat tekevät.

Lähde: IntoMobile

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: ,
29Maa

Samsung SGH-I8510 Innov8 arvostelu

Kirjoittanut Teemu julkaistu 29.3.2009 · 3 kommenttia

Samsung Innov8

Yksi tämän hetken kovimpiin kamerapuhelimiin kuuluva Samsung SGH-I8510 Innov8 on päässyt ensimmäisenä kahdeksan megapikselin kamerapuhelimena MobiiliBlogin testiin. Innov8 oli korealaisvalmistajan ensimmäinen kahdeksan megapikselin kamerapuhelin. Se esiteltiin maailmalle jo viime vuoden heinäkuussa, mutta Suomessa uutukainen tuli myyntiin vasta loppuvuodesta. Tällä hetkellä puhelimen hinnat pyörivät lähellä 600 euroa ja jopa sen yli.

Kameran lisäksi puhelimesta mielenkiintoisen tekee sen Symbian S60 –käyttöjärjestelmä, jollainen ollaan yleensä totuttu näkemään lähinnä Nokian älypuhelimissa. Samsung on viime aikoina lisännyt hiljalleen Symbian puhelinten määrää, josta kertoo muun muassa hiljattain julkaistu Omnia HD –multimediapuhelin, joka on varustettu uudella kosketusnäyttöpuhelimiin suunnitellulla Symbian S60 –käyttöjärjestelmällä.

Ulkoisesti Innov8 on varsin perinteisen Samsungin näköinen. Se ei säväytä muotoilullaan tai väreillään, mutta se on hillityn tyylikäs. Yhtiön mukaan puhelin on valmistettu osaksi avaruusteollisuudessa käytettävästä duralium-metallista, joka tekee Samsungin liukukansipuhelimesta ominaisuuksiinsa nähden kohtalaisen kevyen.

Huomionarvoisiin ominaisuuksiin kuuluu myös puhelimen suuri sisäisen muistin määrä. Innov8 on nimittäin varustettu 16 gigatavun sisäisellä muistilla. Siitä löytyy kuitenkin myös microSD-muistikorttipaikka, joten tallennustilaa saa tarvittaessa myös lisää.

Ominaisuuksien osalta puhelin kuulostaa varsin täydelliseltä. Yllä mainittujen toimintojen lisäksi Samsung Innov8:sta löytyy WiFi, GPS, 2.8 tuuman näyttö, HSDPA, FM-radio ja 3.5 mm:n kuulokeliitäntä. Puhelin osaa myös toistaa DivX-tiedostot ja siitä löytyy DNSe 2.0 –äänenparannuspiiri. Kyseessä on siis lähes täydellinen puhelin, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Uutukaisesta ei nimittäin löydy kunnollista Xenon-salamaa, vaan kuvausvalona toimii LED-salama. Kunnon kuvausvalo olisi ehdoton tämän luokan kamerapuhelimessa, joten siitä pieni miinus Innov8:lle.

Lue lisää…

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (1 ääni)
Tagit: , , ,

HTC Magic 5MP

T-Mobile näyttää tuovan USA:n markkinoille oman versionsa viime kuussa esitellystä HTC Magic -mallista. Yhdysvaltalainen viestintäkomissio FCC on nimittäin vastikään antanut hyväksyntänsä HTC Magic -puhelimelle, joka kantaa T-Mobilen logoa ja on varustettu viiden megapikselin kameralla. Euroopan markkinoille suunnatusta versiosta löytyy 3.2 megapikselin kamera, joten amerikkalaiset pääsevät näillä näkymin nauttimaan hieman paremmin varustellusta Android-puhelimesta.

Puhelimen nimeksi tulee todennäköisesti T-Mobile G2, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole. Vielä ei ole myöskään tietoa siitä, milloin T-Mobile tulee julkaisemaan uutukaisen valikoimiinsa ja koska se suuntaa asiakkaiden saataville.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , ,
28Maa

Nokia E90 -kommunikaattori tulossa tiensä päähän?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 28.3.2009 · Ei kommentteja

Nokia E90 Communicator

Tietokone-lehden saamien tietojen mukaan Nokia E90 -kommunikaattorin valmistus loppuu lähiaikoina. Tietokone-lehti ei kommentoi lähdettään tarkemmin, mutta kertoo, että E90-mallin valmistus saattaa loppua jo seuraavien viikkojen aikana. Korvaajaksi Nokia tulee suosittelemaan uusia E-sarjan puhelimia, joista erityisesti E71- ja E75-mallit tulevat yhtiön mukaan kiinnostamaan kommunikaattorilleen korvaavaa puhelinta etsiviä.

Nokia itse ei ole vielä vahvistanut, milloin E90-mallin elinkaari tarkalleen päättyy. Yhtiön tiedottaja Maria Kellokumpu kommentoi asiaa seuraavasti Tietokone-lehdelle. ”Emme ole tiedottaneet Nokia E90:n valmistuksen lopettamisesta. Myös Nokia E90 Communicatorilla on luonnollinen elinkaarensa.”

Nokia Communicator -sarjan historia ulottuu vuoteen 1996, jolloin Nokia 9000 Communicator julkistettiin. E90-mallin elinkaaren päättymisestä saattaa vihjata se, että yhtiö on alkanut viime aikoina mainostaa E75-mallia Communicator-tuotesarjan uusimmaksi jäseneksi. Vaikuttaakin siltä, että tuotesarja on kokemassa suuren muutoksen ja kasvamassa ulos perinteisestä taitettavasta mallista, joka on ollut kommunikaattoreiden tunnusmerkki.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , ,