Apple ihailluin brändi – Nokia sijalla 42

Apple logo

Apple on saavuttanut jo toisena vuotena peräkkäin ykköspaikan Fortunen viidenkymmenen ihailluimman yhtiön listalla. Applen takana seuraavana tulevat Berkshire Hathaway, Toyota ja Google. Ainoa suomalainen yhtiö Fortunen listalla on Nokia, jonka sijoitus on 42.

Mac-tietokoneista, iPod-soittimista ja iPhone-älypuhelimesta tunnettu Apple sai pisteitä erityisesti innovatiivisuudesta, laadukkaista tuotteista ja henkilöstön johtamisesta.

Apple on onnistunut pitämään myyntinsä nousussa, vaikka taloustilanne ei ole suotuisa ja monet tietokoneyhtiöt ovat olleet vaikeuksissa. Yhtiö toimitti ensimmäisellä neljänneksellä 22.7 miljoonaa iPodia, 2.5 miljoona Mac-konetta ja 4.4 miljoonaa iPhonea. iPod-soittimissa kasvua viime vuoteen verrattuna tuli kolme prosenttia ja tietokoneissa peräti yhdeksän prosenttia.

Fortunen lista perustuu 4047:n yritysjohtajan ja analyytikon valintoihin. Mukana on kaikkiaan 689 yhtiötä, jotka toimivat 28:ssa valtiossa.

Lähde: Fortune

4 kommenttia

  1. Nyt kyllä repesin 😀 Ihan oikein!
    Kyllä itsekin aikoinaan ipodin hommasin ihan muotoilun ja idean takia, että ei tarvita montaa nappia simppeliin asiaan. Applen pyöreästä muotoilusta kyllä tykkään kovasti verrattuna Nokian vanhahtavaan kantikkuuteen.

  2. Nyt kun TET:ssä olen, niin opin arvostamaan Applen tietokoneita entistä enemmän. Siinä kun pari tuntia ArchiCAD:lla piirtelet, ja sitten Vista päättä jumittaa koko ohjelman, niin ei mieli olekaan hyvä, kun vieressä oleva Maccia käyttävä kaveri jatkaa entiseen malliin 😀

  3. No ku kyseessä jenkki yhtiö ja jenkki tutkimus. 🙂

Kommentointi on suljettu!