iPhone OS 3.0:ssa ominaisuus varkaiden varalle: Find My iPhone

iphone_os_3_0_find_my_iphone

Apple esitteli uuden iPhone OS 3.0 -käyttöjärjestelmän tämän viikon tiistaina. Sen tiedetään tuovan mukanaan kaikkiaan yli sata uudistusta, joiden joukossa ovat muun muassa MMS-viestit, kopio-liitä-ominaisuus, Bluetooth A2DP, äänimuistiot, kalenterin CalDAV-tuki ja kaiken kattava hakutoiminto. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi iPhone OS 3.0 -ohjelmisto tarjoaa paljon muitakin uusia toimintoja, joista yhtiö ei kertonut tarkemmin julkistustilaisuudessa.

AppleInsider on bongannut varsin mielenkiintoisen ominaisuuden uudessa ohjelmistossa, joka löytyy iPhonen asetuksista MobileMe-valikon takaa. Kyseessä on Find My iPhone -ominaisuus, joka nimensä mukaisesti auttaa pitämään silmällä missä päin oma puhelin liikkuu. Sen avulla on siis mahdollista esimerkiksi jäljittää varastettu iPhone.

Tietojen mukaan iPhonen jäljitysominaisuus vaatii toimiakseen maksullisen MobileMe-palvelun, joten aivan kaikille siitä ei siis olisi hyötyä. Luultavasti Applen tarkoituksena on lisätä 79 euroa vuodessa maksavan MobileMe-palvelun houkuttelevuutta.