Matkapuheluiden hintoihin odotettavissa alennuksia ensi vuonna

Nainen puhuu puhelimeen

Teleoperaattorit ovat päässeet yhteisymmärrykseen matkaviestinverkon yhdysliikennemaksujen (terminointimaksujen) tasosta. DNA, Elisa ja Sonera ovat sopineet jo aikaisemmin yhdenmukaiseen hintaan siirtymisestä joulukuussa 2009. Nyt yhtenäisen hintatason lisäksi on sovittu noin 10 prosentin hintojen laskusta vuonna 2010.

Yhdysliikennemaksu tulee laskemaan kaikkien operaattoreiden kohdalla ensi vuonna 4,9 sentistä 4,4 senttiin minuutilta.

Yhdysliikennemaksu on operaattoreiden toisilleen maksama korvaus kilpailijaverkkoon soitetuista puheluista. Viestintävirasto katsoo tärkeäksi hintojen yhtenäistämisen, koska se antaa kaikille operaattoreille tasapuoliset kilpailuedellytykset.

Viestintäviraston mielestä nyt sovittu hintojen lasku ei ole riittävä. Viestintävirasto edellyttääkin, että viimeistään vuonna 2011 maksut alenevat edelleen.

Matkapuheluiden hintojen voidaan siis olettaa laskevan seuraavina vuosina tasaiseen tahtiin. Kuluttajien kannalta kyseessä on erittäin mukava suuntaus.

Lähde: Viestintävirasto