Bluetooth 3.0 esiteltiin virallisesti

Bluetooth 3.0

Odotusten mukaisesti Bluetooth Special Interest Group on esitellyt uuden Bluetooth 3.0 -standardin, joka tulee kasvattamaan tiedonsiirtonopeuden jopa 24 megabittiin sekunnissa. Uuden version parantuneen nopeuden takana on 802.11-protokollan hyödyntäminen.

Bluetooth 3.0 vastaa käyttäjien kasvaneisiin tarpeisiin. Sen ansiosta isojen tiedostojen, kuten kokonaisten musiikkikirjastojen ja elokuvien siirtäminen tulee onnistumaan huomattavasti aiempaa nopeammin.

Uudessa Bluetooth-standardissa on otettu nopeuden ohella huomioon myös energiatehokkuus. WiFi-yhteyttä ei esimerkiksi pidetä päällä jatkuvasti, vaan se herätetään silloin kun sitä tarvitaan vaikkapa suuren tiedoston siirtämiseen laitteesta toiseen.

Kasvaneen nopeuden ansiosta Bluetoothin odotetaan valtaavan kännyköiden lisäksi myös muut kodinelektroniikkalaitteet. Bluetooth 3.0:n uskotaan tulevaisuudessa löytyvän esimerkiksi videokameroista, televisioista ja ulkoisista kiintolevyistä.

Bluetooth 3.0 tulee yleistyessään tuomaan merkittävän parannuksen matkapuhelinten väliseen tiedonsiirtoon. Kameroiden tarkkuuden alkaessa lähennellä tulevaisuudessa 12 megapikseliä ja puhelinten ominaisuuksien muistuttaessa yhä enemmän todellista viihdelaitetta, vaaditaan tiedostojen vaihtoon huomattavasti nykyistä Bluetooth-standardia nopeampaa tekniikkaa. Onkin siis toivottavaa, että uusi Bluetooth 3.0 tulee valtaamaan kannettavat laitteet nopeassa aikataulussa.

Lähde: Tietokone