29Tou

Microsoft esitteli ZuneHD-mediasoittimen

Kirjoittanut Teemu julkaistu 29.5.2009 · 2 kommenttia

ZuneHD

Ohjelmistojätti Microsoft on esitellyt seuraavan sukupolven ZuneHD-mediasoittimen, joka tuo mukanaan mielenkiintoisia uudistuksia ja tekee yhtiön soittimesta entistäkin varteenotettavamman vaihtoehdon Applen iPod Touchille. Samalla yhtiö kertoi laajentavansa Zune-videopalvelun osaksi Xbox LIVEä, joka tuo Microsoftin pelikoneen omistajien ulottuville muun muassa TV-sarjoja ja elokuvia.

ZuneHD-mediasoittimen mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin kuuluvat HD-radiovastaanotin, WiFi, TV-ulostulo (720p), nettiselain ja 3,3 tuuman monikosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 480 x 272 pikseliä. Näyttö on toteutettu OLED-tekniikalla.

Uutuuden nettiselain on Gizmodon antamien tietojen mukaan Internet Explorer -pohjainen. Se tukee koko ruudulla selaamista ja monikosketustoimintoja.

Microsoft ei paljastanut vielä ZuneHD:n hintaa eikä antanut tietoa, milloin se saapuu Euroopan markkinoille. Yhdysvalloissa soitin tulee myyntiin syksyllä. Xboxin ja Zunen integroinnista yhtiö tulee kertomaan lisää E3-messuilla.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , ,
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 2 kommenttia… Lue ne alta tai lisää uusi kommentti }

Toni 29.5.2009 14:29

Ulkonäkö ainakin houkuttelee ostamaan. Innolla odotetaan arvosteluja. Toivotaan että saataisiin varteenotettava kilpailija Applelle tälläkin saralla.

Vastaa

Vesku Paananen 29.5.2009 16:07

Itse olen ollut Zunen käyttäjä pari vuotta ja olisi hienoa saada tämä myös Eurooppaan. WLAN on ollut todella näppärä, kun on voinut ladata reissussa esim. seuraavalle lennolle vähän uuttaa musaa tutustumista varten.

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: