01Hei

Nokialta 12 megapikselin kamerapuhelin ensi vuonna?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 1.7.2009 · 1 kommentti

Nokia-kamera

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on viime aikoina ollut kamerapuhelimissa hieman jäljessä muita valmistajia, ainakin mitä tulee megapikseleiden määriin. Yhtiön kamerapuhelinmalliston tämän hetken lippulaiva on kahdeksan megapikselin kameralla varustettu Nokia N86 8MP, joka on saanut tunnustusta muun muassa TIPA:lta.

Markkinoille rynnistävät tällä hetkellä kuitenkin jo 12 megapikselin kennolla varustetut kamerapuhelimet, joista esimerkkinä ovat ainakin Sony Ericsson Satio ja Samsung Pixon12. Viimeisimmät huhut kertovat, että Nokia tulee liittymään tähän ryhmään ensi vuonna uudella 12 megapikselin kamerapuhelimella, jonka julkistuksen voidaan odottaa tapahtuvan jo ennen tämän vuoden loppua.

Nokian tulevan kamerapuhelimen ominaisuuksista ei tiedetä vielä paljoakaan. Tietojen mukaan uutuudessa saattaisi olla optinen zoomi, joka toisi laitteelle etulyöntiaseman Satio- ja Pixon12-malleja vastaan.

Lähde: UnwiredView

Nokialta 12 megapikselin kamerapuhelin ensi vuonna?, 1.0 out of 5 based on 1 rating
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 1.0/5 (1 ääni)
Tagit: ,
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 1 kommentti… Lue se altalisää uusi kommentti }

Pete 1.7.2009 13:58

Järkeä? Onko?

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: