02Hei

Palm julkaisee Pren GSM-version ensi viikolla?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 2.7.2009 · 1 kommentti

Palmin uuden sukupolven WebOS-pohjaista Pre-puhelinta odotetaan jo innolla Eurooppaan, vaikka yhtiö itse on ollut hyvin vähäsanainen GSM-version suhteen. Sellainen on tulossa, mutta sen enempää Euroopan markkinoille suunnatusta Prestä ei juurikaan tiedetä. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua ensi viikolla, jos on uskominen netissä liikkuviin tietoihin, joiden mukaan Palm tulee kertomaan lisää GSM-yhteydellä varustetusta Prestä ensi viikolla.

Huhun mukaan uutuus tullaan julkaisemaan ainakin Iso-Britannian markkinoille O2-operaattorin kautta. Palm avasi oman Pre-nettisivuston jo helmikuussa englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille, joten on hyvin todennäköistä, että huhutussa julkistustilaisuudessa tullaan kertomaan puhelimen saatavuudesta Iso-Britannian lisäksi myös edellä mainituissa maissa.

Toivottavaa olisi, että Palm julkistaisi Pren kerralla koko Eurooppaan, mutta se näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä. Uutuutta joudutaan odottamaan Suomen markkinoille varmastikin vielä pitkään.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: ,
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 1 kommentti… Lue se altalisää uusi kommentti }

Pete 2.7.2009 13:39

Lähenee lähenee. Voi kun pääsisi jo hiplaamaan tuota

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: