Näistä palasista syntyi Nokia N97:n widget-pohjainen kotinäkymä

Nokia N97:n käyttöliittymän suurimpiin uudistuksiin kuuluu widget-pohjainen kotinäkymä, joka antaa käyttäjälle työkalut muokata työpöytä haluamakseen. Puhelimen kotinäkymään on saatavilla muun muassa kavereiden Facebook-päivitykset, säätiedot, pörssikurssit ja sähköposti.

Yhtiön tutkimusten mukaan puhelimen käyttöajasta 85 prosenttia kuluu kotinäkymässä. Kyseessä on siis puhelimen suunnittelun kannalta erittäin tärkeä tekijä ja useat käyttäjät ovatkin kehuneet N97:n parhaimmaksi ominaisuudeksi sen personoitavan työpöydän. Yhtiön suunnittelutyö ei siis tältä osin ole mennyt hukkaan.

Yhtiö onkin nyt päättänyt raottaa hieman uuden kotinäkymän suunnittelutyötä videon muodossa, jossa sen kehittelystä vastaavat Juliana Ferreira ja Lee Cooper kertovat sen synnystä.

Tulevaisuudessa Nokia aikoo laajentaa kotinäkymää myös muihin puhelimiin. Tulossa on myöskin useita kotinäkymiä, jolloin puhelimen saa helposti esimerkiksi kotitilasta työtilaan. Tämän ominaisuuden olisi toivonut jo olevan N97 -mallissakin, koska yhden kotinäkymän rajat tulevat äkkiä vastaan.