Garmin-Asusin puhelimet myös Eurooppaan tänä vuonna

Aikaisemmin nettiin levinneet tiedot osoittautuivat oikeiksi ja Garmin-Asus on vihdoin saamassa Nuvifone G60– (kuvassa) ja Nuvifone M20 -mallinsa myyntiin. G60-malli tulee saataville Taiwanissa 27. heinäkuuta, jonka jälkeen se levittäytyy elokuun loppuun mennessä Singaporeen ja Malesiaan. Elokuussa markkinoille saapuu myös M20-malli, joka tulee saataville Taiwanissa, Hong Kongissa, Singaporessa, Thaimaassa ja Malesiassa.

Emme malta odottaa, että asiakkaat pääsevät käyttämään Nuvifonea”, sanoi Garminin toimitusjohtaja Cliff Pemble ja jatkoi ”Koko elämämme pyörii sijainnin keskellä. Nuvifone on rakennettu sen ympärille ja se erottaa laitteen lukuisista muista puhelimista.

Garmin-Asus lupailee lehdistötiedotteessaan tuovansa molemmat malleista myös Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ennen vuoden 2009 loppua. Yhtiö on kuitenkin lipsunut aikatauluistaan niin monesti, että on mielenkiintoista nähdä, saako Garmin-Asus puhelimet myös Eurooppaan tämän vuoden puolella.

Nuvifone G60 perustuu yhtiön omaan Linux-pohjaiseen käyttöjärjestelmään. Sen ominaisuuksia ovat 3,55 tuuman kosketusnäyttö, HSDPA, WiFi, Bluetooth ja kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera. M20-malli on sen sijaan rakennettu Windows Mobile 6.1:n päälle, joka on päivitettävissä myöhemmin 6.5-versioon. Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat 2,8 tuuman kosketusnäyttö, HSPA, WiFi, Bluetooth ja kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera.