16Syy

Google Android 1.6 tulee puhelimiin lokakuussa

Kirjoittanut Teemu julkaistu 16.9.2009 · 2 kommenttia

YouTube Preview Image

Toukokuussa Google rullasi käyttäjille Android 1.5 -version, joka oli ensimmäinen merkittävä päivitys Googlen mobiilikäyttöjärjestelmälle. Se toi mukanaan muun muassa virtuaalinäppäimistön ja Bluetooth A2DP -tuen, mutta pian uusia ominaisuuksia ja bugikorjauksia on luvassa lisää. Virallisessa kehittäjäblogissa nimittäin vihjataan, että Android 1.6, joka myös nimellä Donut tunnetaan, tulee saataville jo lokakuussa.

Samalla Google kertoo jo tuoneensa ladattavaksi Android SDK 1.6 -kehitystyökalun, jolla sovelluskehittäjät pääsevät hyödyntämään alustan uusimpia ominaisuuksia. Yhtiöstä neuvotaan testaamaan vanhemmille versioille tehdyt sovellukset uudella työkalulla ongelmien välttämiseksi. Sovellusten pitäisi periaatteessa pyöriä uudella versiolla vaivatta.

Google Android 1.6:n merkittävimpien uudistusten joukkoon kuuluu käyttöjärjestelmän automaattinen mukautuminen useille eri kokoisille ja resoluutioisille näytöille. Tämä antaa matkapuhelinvalmistajille huimasti lisää mahdollisuuksia uusien Android-puhelinten kehittämiseen. Tulemme varmastikin pian näkemään Google-puhelimia, joiden näytön tarkkuus on enemmän kuin 320 x 480 pikseliä.

Muita parannuksia ovat tuki CDMA-yhteyksille, tekstinlukutoiminto ja uudistunut Android Market -ohjelmistokauppa, josta kerroimme MobiiliBlogissa tarkemmin jo aikaisemmin. Mukana on myöskin Quick Search Box -hakutoiminto, jolla voi etsiä nopeasti tietoa puhelimen tiedostoista, kolmansien osapuolien sovelluksista sekä tehdä web-hakuja.

Lähde: Android Developers

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (2 ääntä)
Tagit: ,
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 2 kommenttia… Lue ne alta tai lisää uusi kommentti }

Eero 17.9.2009 12:29

Loistavaa, älypuhelinkilpa vain kovenee!

Vastaa

Pete 30.9.2009 7:30

Voikohan tuon laittaa sellaiseen laitteeseen, jossa on 1.5 android?

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: