DNA nosti 3G-verkkonsa maksiminopeuden 10 megabittiin

Teleoperaattori DNA on nostanut 3G-verkkonsa maksiminopeuden 10,2 Mbit/s -nopeusluokkaan, joka on saatavilla pääkaupunkiseudun lisäksi muilla suurimmilla paikkakunnilla. Samalla yhtiö on ilmoittanut aloittavansa yhteistyön maailman suurimman matkapuhelinvalmistaja Nokian kanssa.

Matkaviestinverkkomme enimmäisnopeudet kasvavat koko ajan, minkä vuoksi selvitämme jatkuvasti myös uusia nopeuksia parhaiten tukevia päätelaitteita. Uskomme saavamme paljon uusia tyytyväisiä mokkulan käyttäjiä, ja on hienoa että mokkula-perhe on kasvanut myös Nokian valmistamalla tuotteella”, kertoo DNA:n myynti- ja markkinointijohtaja Erik Sylvestersson.

DNA tuo ensimmäisenä operaattorina Suomessa myyntiin Nokian valmistaman USB-modeemin eli niin sanotun mokkulan. Kyseessä on 129 euroa maksava Nokia Internet Stick CS-15, jolla pystyy vastaanottamaan dataa 10,2 megabitin sekuntinopeudella ja lähettämään tietoa 2,1 megabittiä sekunnissa. Nokian mokkulalla on siis mahdollista hyödyntää verkon kasvanutta nopeutta.

Päätelaitevertailut osoittavat, että Nokian valmistama mokkula yltää muita tällä hetkellä tarjottavia mokkuloita suurempiin nopeuksiin, ja yhteyden laatu on entistä vakaampi”, Sylvestersson toteaa.

Matkapuhelimilla DNA:n 3G-verkon parantuneesta nopeudesta pääsee nauttimaan vain harvat. Useimpien matkapuhelinten 3G-yhteyksien maksiminopeus liikkuu 3,6 tai 7,2 megabitin sekuntinopeudessa, joten kasvaneesta nopeusluokasta ei pääse niillä nauttimaan. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten Nokian tuleva N900, joka yhtiön tietojen mukaan tukee 10 megabitin latausnopeutta.

DNA:n uusi 10,2 megabitin nopeusluokka maksaa 29,80 euroa kuussa. Nokian uuden mokkulan saa käyttöönsä ilman erillismaksua, jos solmii operaattorin kanssa 24 kuukauden mittaisen sopimuksen.

Lähde: Tietokone