04Lok

MobiiliBlogi uudistui!

kirjoittanut Teemu Hynninen julkaistu: 4.10.2009 · 6 kommenttia

MB3

Tervehdys kaikille MobiiliBlogin lukijoille! Kuten varmaan huomaattekin, niin sivuston ulkoasu on kokenut täydellisen muutoksen. Uutta olemusta on valmisteltu viimeisen parin kuukauden aikana ja tänään (03.10.2009) se saatiin vihdoin yleiseen käyttöön. Siirtyminen vanhasta teemasta uuteen sujui varsin kivuttomasti, mutta ikävä kyllä uutisten yhteydessä olevat arviointitähdet nollaantuivat. Näin ollen kaikille jutuille annetut äänet hävisivät.

Tänään toteutettu uudistus on ensimmäinen merkittävä muutos MobiiliBlogissa sitten vuoden 2008 maaliskuun, jolloin sivusto avasi ovensa. Uudessa olemuksessa on pyritty säilyttämään niin sanottu blogimaisuus ja itse sisältö on edelleen se tärkein juttu. Niinpä rakenteeltaan uudistettu ulkoasu muistuttaa edeltäjäänsä.

Keskeisenä tavoitteena oli luoda sivustosta modernimman näköinen, mutta myös aiempaa selkeämpi ja ennen kaikkea luettavampi. Tavoitteisiin on pyritty selkeillä väreillä ja suuremmilla fonteilla. Ensimmäiset pari minuuttia saattavat tuntua entiseen ulkoasuun tottuneille sekavilta, mutta hetken kuluttua uusi olemus on ainakin allekirjoittaneen mielestä aikaisempaa huomattavasti parempi. Toivottavasti myös lukijamme tulevat samaa lopputulokseen.

Uutta ulkoasua on testattu ahkerasti useilla selain ja käyttöjärjestelmä yhdistelmillä, joten niiden suhteen toimivuus pitäisi olla kohdallaan. Jos ongelmia kuitenkin ilmenee, niin kommentoikaa niistä alle. Myös yleistä palautetta otetaan mielellään vastaan.

PS. MobiiliBlogi kaipaa joukkoonsa uusia bloggaajia. Jos harrastusmieltä ja tietoa mobiilimaailmasta löytyy, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla: admin[at]mobiiliblogi[piste]com

Muista jakaa:

Ukko lokakuu 4, 2009 9:37

Hyvältä näyttää :)

Teemu lokakuu 4, 2009 10:36

Hienoa kuulla! :)

Wau! (Dr_Cellphone) lokakuu 4, 2009 11:55

Wau! Magee!

Mass lokakuu 4, 2009 12:41

Itse en pidä ollenkaan tästä isommasta fontista! Muuten ihan mukava, mutta ISO miinus tuosta isommasta fontista.

Markus lokakuu 5, 2009 4:44

Kyllä on huomattavasti modernimman näköinen tämä uusi ulkoasu, vaikka ei edellisessäkään ollut mitään vikaa. Hienoa vain että kehitystä tapahtuu. :)

DT lokakuu 5, 2009 21:44

Wau! Magee!

Comments on this entry are closed.

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: