Motorola CLIQ useiden teknoblogien käsittelyssä

Marraskuun alussa Yhdysvalloissa kauppoihin rantautuvasta Motorola CLIQ -kosketusnäyttöpuhelimesta on julkaistu aivan hiljattain useita kattavia arvosteluita eri teknoblogeissa. Uutuudesta voi lukea muun muassa Gizmodosta, Engadgetista ja MobileCrunchista, jotka kaikki ovat julkaisseet arvostelun Motorolan Android-puhelimesta saman päivän aikana.

Motorola CLIQ, joka Eurooppaan saapuessaan saa nimen DEXT, on yhtiön ensimmäinen Android-puhelin. Sen ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA 7,2 Mbps, GPS, Bluetooth, WiFi, FM-radio, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja 3,1 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö. Lisäksi tarjolla on QWERTY-näppäimistö ja MOTOBLUR-käyttöliittymä, joka lisää Androidiin tuen sosiaalisille palveluille.

Julkaisupäivän lisäksi arvosteluilla yhteistä on lopputulos, jonka perusteella CLIQ ei ole mitenkään markkinoita mullistava laite. Se päihittää esimerkiksi T-Mobile G1:n, mutta ei pysty tarjoamaan mitään sellaista, mitä HTC:n Android-mallistosta ei jo löytyisi. Laitteen heikoksi lenkiksi mainitaan monista Android-puhelimista tuttu 528 megahertsin suoritin, joka ei yksinkertaisesti jaksa pitää käyttöliittymää taustaprosesseineen täysin jouhevana.

MOTOBLUR ja sen tarjoamat ominaisuudet saavat pääsääntöisesti kiitosta, vaikka käyttöliittymän toimintanopeudessa olisikin parantamisen varaa. IntoMobile mainitsee, että käyttöliittymä saattaa olla aluksi jopa hieman sekava, sillä alkutoimien jälkeen puhelimen tietoihin ilmestyvät kaikki Facebook-ystävät, Twitter-päivitykset ja muista palveluista haetut tiedot. Gizmodon mielestä olisikin toivottavaa, että käyttäjä voisi itse valita, mitä tietoja mistäkin palvelusta haetaan. Kehuja tulee joka tapauksessa laajasta sosiaalisten palveluiden tuesta, tyylikkäistä siirrosanimaatioista ja yhteystietoihin liitettävistä kuvista, joiden hakupaikkaan käyttäjä voi vaikuttaa.

IntoMobile ja Gizmodo ovat vahvasti sitä mieltä, että parempaa on odotettavissa. CLIQ on hyvä aloitus, mutta kunhan yhtiö saa ulos Android-puhelimen tehokkaammalla suorittimella ja MOTOBLUR-käyttöliittymällä, niin Motorolalla on käsissään jo huomattavasti parempi laite. On joka tapauksessa mielenkiintoista seurata, kuinka CLIQ:n myynti lähtee vetämään. Se ei vielä ratkaise Motorolan tulevaisuutta, mutta on siitä huolimatta erittäin tärkeä malli amerikkalaisvalmistajalle.

Arvostelut löytyvät alla olevista linkeistä: