Motorola päästi Droidin vahingossa verkkosivustolleen

Motorola Droid web

Amerikkalaiselle Motorolalle on sattunut pieni moka, sillä sen vielä virallista julkistusta vailla oleva Droid-malli karkasi ilmeisesti vahingossa yhtiön viralliselle verkkosivustolle. Puhelin on sittemmin jo poistettu verkosta, mutta kuten yleensä tällaisissa tapauksissa, niin tarkkasilmäiset ja nopeat käyttäjät ovat ehtineet kaivamaan esiin kaiken olennaisen kuvia myöten.

Motorola Droidista tiedettiin jo ennen yhtiön mokaakin kohtuullisen paljon. Olemme nähneet laitteesta livekuvia, kuulleet The Boy Genius Report -sivuston ensitunnelmat Droidista sekä tienneet, että puhelimesta löytyy 3,7 tuuman (480 x 854 pikseliä) kosketusnäyttö ja viiden megapikselin kamera salamavalolla.

Uusin vuoto vahvistaa yllä olevat tiedot ja paljastaa, että Droidin ominaisuuksiin lukeutuvat myös CDMA-yhteydet, A-GPS, S-GPS (Simultaneous GPS), WiFi, Bluetooth 2.1, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja Android 2.0. Mukana ovat myös kiihtyvyysanturi sekä valoisuuden että etäisyyden tunnistimet.

Motorolan sivustolla ei ollut vahvistusta OMAP3430-alustalle, mutta tiedoissa mainittiin 550 megahertsin prosessori. Mielenkiintoinen seikka on myös se, että teknisissä tiedoissa ei mainittu sanallakaan MOTOBLUR-käyttöliittymää, vaikka vastaava tieto on hyvin esillä CLIQ-puhelimen tietoluettelossa. Olisi kuitenkin ehkä enemmänkin yllätys, jos Droidista ei todellakaan löytyisi sosiaalisiin ominaisuuksiin keskittyvää MOTOBLUR-käyttöliittymää.

Motorola Droid -kosketusnäyttöpuhelimen odotetaan tekevän virallisen esiintymisensä loka-marraskuussa. Se tulee Yhdysvalloissa myyntiin Verizon-operaattorin kautta.

Lähde: The Boy Genius Report

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!