Nokia hautaa N-Gage-pelialustan

N-Gage-puhelin

Puhelimena alkunsa saanut ja sittemmin pelialustaksi muuttunut N-Gage on tulossa tiensä päähän. Nokia on ilmoittanut sulkevansa N-Gage- ja N-Gage Arena -palvelut vuoden 2010 päätteeksi. Yhtiö ei tule enää julkistamaan uusia pelejä alustalle, mutta nykyinen tarjonta pysyy saatavilla ensi vuoden syyskuuhun asti.

N-Gage-alustan lakkauttamisen syyksi Nokia ilmoittaa halun keskittää kaiken ohjelmistotarjonnan pelit mukaan luettuna yhteen ja samaan paikkaan, joka suomalaisvalmistajan tapauksessa tarkoittaa luonnollisesti keväällä avattua Ovi Storea. Yhtiö kehuskeleekin ohjelmistokaupan kattavan jo yli 1000 peliä, joita voi tahkota noin 100:lla Nokian puhelimella. Ovi Storen etuina ovat näin ollen sekä laajempi valikoima että parempi tuki laitteille.

Palvelun kuoppaaminen ei tarkoita sitä, että ostetut pelit lakkaisivat toimimasta. Niiden pelaamista voi jatkaa entiseen tapaan myös vuoden 2010 jälkeen. Täysin ilman muutoksia ei kuitenkaan selvitä, sillä ensi vuoden jälkeen niin sanotut yhteisölliset ominaisuudet eivät ole enää käytettävissä. Pelaajat eivät siis pysty esimerkiksi jakamaan piste-ennätyksiään toistensa kesken, koska tähän vaadittava N-Gage Arena ei ole ensi vuoden jälkeen toiminnassa.

Nokia aikoo lisäksi lopettaa N-Gage-sovelluksen esiasentamisen uusiin puhelinmalleihinsa. Tulevaisuudessa yhtiö lupaa tuoda Ovi Storen kautta pelaajille sosiaalisia ominaisuuksia, jotka ovat olleet tuttuja N-Gage-peleistä. Tarkemmin Nokia ei suunnitelmiaan vielä halunnut raottaa, mutta kehottaa kaikkia pysymään asian suhteen kuulolla.

Nokian pyrkimys yhdistää puhelin ja kannettava pelilaite ei oikein koskaan saanut tuulta alleen. Yhtiön projekti alkoi vuonna 2003 alkuperäisen N-Gage-puhelimen esittelyllä, joka ei kuitenkaan saanut taakseen käyttäjien tukea. Seuraavana vuonna Nokia lanseerasi pienemmän ja tyylikkäämmän N-Gage QD:n, jonka menestys jäi edeltäjänsä tavoin vaatimattomaksi. Yhtiön viimeinen yritys nostaa N-Gage menestykseen oli tehdä siitä pelialusta ja liittää se osaksi huippumalleja.

N-Gagen lopullisen kuoliniskun voidaan sanoa tulleen Applen suunnalta, jonka huimaan menestykseen noussut App Store on muuttanut matkapuhelinten ohjelmistotarjonnan markkinatilannetta merkittävästi. Nokialla ei ole varaa sekoittaa pakkaa kahdella erillisellä palvelulla, vaan Applen tavoin kaikki pitää saada käyttäjän kannalta yksinkertaiseen muotoon. Hyvä ohjelmistotarjonta yhdistettynä yksinkertaiseen käytettävyyteen tulee olemaan matkapuhelinmarkkinoilla eräs suurimmista myyntivalteista tulevaisuudessa.

Lähteet: N-Gage Blog & Wikipedia

1 kommentti

  1. Koko N-GAGE tuntui itselle aina kummalliselta ajatukselta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään PSP käsikonsoli. Uusissa älypuhelimissa lienee rutkasti enemmän vääntöä kuin tuossa ensimmäisessä N-Gagessa ja loppujen lopuksi kännyköillä pelejen pelaaminen lienee nuoremman sukupolven kiinnostus – niiden joilla ei ole ikää hyödyntää App storeja ja Ovikauppoja.

Kommentointi on suljettu!