Google Android 2.1:n uudet ominaisuudet ensi kertaa videolla

Matkapuhelinmarkkinoilla nousussa olevan Google Android -käyttöjärjestelmän tulevasta 2.1-versiosta on viime viikkoina saatu muutamia tiedonjyväsiä huhutun Google-puhelimen kautta. Uutuuspuhelimen, jonka mallinimen arvellaan olevan Google Phone tai Nexus One, odotetaan perustuvan Android 2.1 -versioon.

Tähän asti Linux-pohjaisen mobiilialustan seuraavan kehitysaskeleen on tiedetty tuovan mukanaan näyttävyyttä lisääviä 3D-elementtejä, nykyistä enemmän kotinäkymiä ja täysin uuden korttinäkymän. Konkreettisemmin edellä mainittuihin ominaisuuksiin pääsee käsiksi yllä olevan videon muodossa, jossa kaveri nimeltään Brandon käy läpi Android 2.1:n uusia toimintoja Motorola DROID -puhelimella. Video on jokseenkin huonolaatuinen, mutta siitä huolimatta se on katsastamisen arvoinen.

Uutena tietona videossa esille tuodaan täydellisen muodonmuutoksen kokenut galleria-sovellus, jonka kautta pääsee käsiksi muun muassa kamerakuviin. Kaiken kaikkiaan tuloillaan näyttäisi jälleen olevan kohtalaisen merkittävä päivitys, joka parantaa kaiken uuden ohella myös käyttöliittymän yleistä nopeutta.

Lähde: Engadget