Acer liittymässä BREW-alustan tukijoihin?

Kuvassa Android-pohjainen Acer Liquid

Qualcommin mobiililaitteille kehittämä BREW-alusta saattaa saada vuoden 2010 aikana huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Huhut nimittäin väittävät, että Acer olisi kiinnostunut käyttämään alustaa osassa yhtiön tulevia puhelinmalleja. Sen lisäksi HTC:n tiedetään työstävän Qualcommin mobiilijärjestelmään perustuvaa puhelinta, joka tunnetaan tässä vaiheessa nimellä Touch.B.

Acerin suunnitelmista BREW-käyttöjärjestelmän suhteen ei tiedetä vielä paljoakaan. Taiwanilaishuhut kertovat, että yhtiön tavoitteena olisi käyttää alustaa HTC:n tavoin edullisemman hintaluokan puhelimissa.

BREW-mallien lisäksi Acerin odotetaan lanseeraavan 8-10 uutta älypuhelinta vuoden 2010 kuluessa. Uutuuksista hienoinen enemmistö perustuu tietojen mukaan Androidiin ja loput Microsoftin Windows Mobileen. Tekniikkapuoli jakautuu sen sijaan Qualcommin Snapdragon-suorittimen ja ST-Ericsson PNX6719 3G -piirisarjan välillä, joista ensin mainittu suuntaa malliston kärkipäähän.

Lähde: DigiTimes