Tuleva versio HTC Sense -käyttöliittymästä ensi kertaa videolla

Juuri ennen joulua näimme ruutukaappauksia taiwanilaisen HTC:n Google Android -puhelimiin suunnatun Sense-käyttöliittymän seuraavasta kehitysversiosta. Kuvat oli napsittu Espresso-nimellä tunnettavasta puhelimesta, joka tulee myyntiin vuoden 2010 kuluessa. Sen lisäksi uusi käyttöliittymäversio rantautunee varmasti myös muihin tuleviin Android-puhelimiin ja mahdollisesti myös jo myynnissä oleviin malleihin päivityksen kautta.

Nyt Sensen tuleva versio on hakkeroitu toimimaan HTC Hero -mallissa, joka oli taiwanilaisvalmistajan ensimmäinen Sense-käyttöliittymällä varustettu puhelin. Video ei paljasta juurikaan mitään uutta, mutta antaa joka tapauksessa uudistuksista kuvia paremman käsityksen. Näkyvistä muutoksista suurimpia ovat kuvakkeiden ympärille ilmestyneet kuplat ja alalaidassa oleva palkki, joka on saanut uuden muodon ja uusia toimintoja.

Lähde: Engadget