Google Goggles -kuvahaku testissä Sony Ericsson XPERIA X10:llä

Google Goggles on ohjelmistotalo Googlen uusi kuvahakupalvelu, joka esiteltiin hiljattain koekäyttöön Android-puhelimille. Sen ideana on mahdollistaa verkkohakujen tekeminen puhelimen kameraa käyttäen. Sovellus toimii tällä hetkellä puhelimissa, joissa on käytössä vähintään Android 1.6 -käyttöjärjestelmäversio.

Hakukonejätin palvelussaan käyttämä Google Visual Search -tekniikka on vielä testiasteella. Se ei toimi tässä vaiheessa kovinkaan hyvin kuvattaessa esimerkiksi ruokia tai eläimiä, mutta tunnistaa varsin mainiosti muun muassa kirjoja ja viivakoodeja. Jutun lopussa nähtävässä videossa Google Gogglesia demonstroidaan kevättalvella 2010 myyntiin saapuvalla Sony Ericsson XPERIA X10 -kosketusnäyttöpuhelimella.

Googlen kuviin perustuva haku kehittyy tulevina vuosina todennäköisesti merkittävästi. Tekniikan voisi arvella nousevan suosioon nimenomaan matkapuhelimilla, joilla kuvahakujen tekeminen on yksinkertaista ja toisinaan jopa perinteistä näpyttelyä nopeampaa. Kehittyminen vaatii kuitenkin aikansa, joten aivan heti Google Goggles tuskin suureen suosioon nousee.

Lähde: SE-First

1 kommentti

  1. Nojoo ihan jännähän tuo Goggles palvelu on, mutta enemmän tietenkin kiinnostaa itse puhelin ja erityisesti tuossa näkynyt selain. 🙂 Hyvän näköistä, ainoa miinus siitä että sivut todellakin avautuvat mobiilinäkymässä.

Kommentointi on suljettu!