HTC:ltä Googlen alustoihin perustuvia tablet-tietokoneita?

Tähän asti lähinnä älypuhelimistaan tunnetun HTC:n arvellaan suunnittelevan mallistonsa laajentamista tablet-tietokoneiden suuntaan. Huhut kertovat, että yhtiössä valmistellaan kosketusnäyttöön perustuvia tietokoneita, jotka pohjautuisivat mallista riippuen joko Googlen Chrome OS -järjestelmään tai Androidiin, joka on tuttu jo yhtiön matkapuhelimista.

Smarthouse-sivusto väittää HTC:n omaavan jo useita toimivia malleja, joista ainakin yksi perustuu verkkopohjaiseen Google Chrome Operating System -käyttöjärjestelmään. Kyseisessä järjestelmässä kaikki käyttäjän tiedot ovat pilvipalvelussa, jonka johdosta Chrome OS vaatii periaatteessa jatkuvan Internet-yhteyden. Alustaan perustuvia laitteita voidaan odottaa markkinoille aikaisintaan loppuvuodesta, jolloin järjestelmän ensimmäisen valmiin version pitäisi olla saatavilla.

HTC:n debyytti tablet-markkinoilla tuleekin näillä näkymin tapahtumaan Android-laitteen muodossa. Ensimmäinen tabletti tullaan huhun mukaan esittelemään suljettujen ovien takana HTC:n valituille kumppaneille CES-tapahtuman aikana, eli 7.-10. tammikuuta. Vielä on kaikesta huolimatta epäselvää, milloin HTC:n uutuuslaite varsinaisesti rantautuisi markkinoille.

Lähde: UnwiredView

1 kommentti

  1. HTC on jo debytoinut tablet-markkinalla. Ensimmäinen tablet tai UMPC oli HTC Shift 2008, joka oli tuolloin varustettu Vistalla, joka teki siitä kömpelön. Mutta Shiftissä oli myös riisuttu versio Windows Mobilesta, jolla akku kesti ”päiviä” ja sillä pystyi käyttämään mm. Mobile Outlookia. Laitteessa voi ajaa myös Windows 7:aa.

    http://www.htc.com/www/product/shift/overview.html

    On ymmärrettävää, että HTC jatkaa myös tällaisten tuotteiden tarjoamista.

Kommentointi on suljettu!