Nykyiset Windows Mobile -puhelimet tuskin päivitettävissä WP7S:ään

Viime viikkoina verkossa on laajalti arvuuteltu nykyisten Windows Mobile 6.5 -puhelinten mahdollista päivitettävyyttä Windows Phone 7 Series -alustaan. Suurin osa laitteista putoaa pois jo pelkästään liian heikkojen tehojensa puolesta, mutta esimerkiksi HTC HD2 todennäköisesti täyttäisi WP7S-alustan rautavaatimukset.

Tehojensa ja kapasitiivisen näyttönsä ansiosta HTC HD2:n Windows Phone 7 Series -päivityksestä on spekuloitu paljon. Vuoden alussa asiasta vihjailtiin myös HTC:n suunnalta, vaikka Microsoft ei uutta järjestelmää ollut tuolloin vielä edes virallistanut. Nyt näyttää kuitenkin pahasti siltä, että yksikään tällä hetkellä markkinoilla olevista Windows-puhelimista ei ole päivitettävissä Microsoftin uuden sukupolven alustaan.

Ratkaisevassa roolissa päivityskäytäntöä harkittaessa on Windows Phone 7 Series -alustan vaatimukset, jotka eivät liity vain ja ainoastaan tehopuoleen. Laitteilta vaaditaan myös muita yhteneväisyyksiä. Merkittävä tekijä on uusi näppäinasetelma, jonka mukaisesti jokaisesta WP7S-puhelimesta tulee löytyä koti-, takaisin- ja hakunäppäimet.

Päivityshuhuja on kommentoitu yhtiön suunnalta vaihtelevasti. Viimeisin lausunto tulee Microsoftin mobiiliosaston Aasian yksikköä johtavalta Natasha Kwanilta, jonka mukaan nykyiset laitteet eivät yksinkertaisesti täytä yhtiön asettamia vaatimuksia WP7S-puhelimille. Näin ollen on varsin selvää, että uutta järjestelmää ei laitteille yksinkertaisesti voida tuoda.

Pientä lohtua Windows Mobile 6.5 -puhelinten omistajille tuo tieto 6.5.3-versiosta, johon päivittäminen riippuu pitkälti laitevalmistajien omasta tahdosta. Se sisältää paljon hyviä parannuksia muun muassa sormikäytettävyyteen ja Internet Explorer -verkkoselaimeen.

Lähde: UnwiredView