iPhone OS 4.0 tuo moniajon Mac OS X:n käyttöliittymää mukaillen?

Apple-uutisiin ja -huhuihin erikoistunut AppleInsider-verkkosivusto kertoo kuulleensa luotettavalta taholta, että kesällä saapuva seuraavan sukupolven iPhone OS -käyttöjärjestelmä tukisi vihdoin kunnollista moniajoa. Tausta-ajosta on huhuttu jo pitkään ja se onkin käyttäjien keskuudessa yksi toivotuimmista ominaisuuksista. Viimeksi aihe oli pinnalla tammikuussa, jolloin iPhone OS 4.0:n uudistuksista spekuloitiin ensimmäistä kertaa kunnolla.

Uusimman huhun mukaan Apple olisi todellakin kehittänyt täysimittaisen moniajon iPhone OS 4.0:aan. AppleInsiderin lähde ei kuitenkaan osannut kertoa, miten Apple aikoo hillitä akun ja resurssien kulutusta. Taustalla pyöriviä sovelluksia tultaisiin huhun mukaan hallitsemaan käyttöliittymällä, joka muistuttaa Mac OS X:ssä jo olemassa olevaa teknologiaa. Tarkemmin yhteyttä ei vielä tiedetä, mutta esimerkiksi Gizmodo on arvellut tämän viittaavan Exposén kaltaiseen näkymään.

Moniajon ohella tulevan iPhone OS -käyttöjärjestelmän uskotaan monipuolistavan käyttöliittymää ja tuovan mukanaan laajemman kirjon synkronointimahdollisuuksia yhteystietojen sekä kalenterin osalta.

Lähde: AppleInsider

7 kommenttia

  1. No korkeaaika onkin, jos tuo pitää paikansa. Minä kuitenkin uskon tuohon iPhonen moniajoon vasta sitten kun näen itse ja pääsen lukemaan miten se on toteutettu. Väittihän jotkut Push-tekniikankin tuovan moniajon iPhoneen 😛

  2. EI KUKAAN oo voinu toivoa moniajoa iPhoneen, koska siinähän fanipoikien mukaan jo on ollutkin sellainen. No Apple ei vaan oo ilmeisesti ollu tietoinen asiasta… 😀

  3. Tämähän on jo löytynyt vuosia Nokialta ja muilta valmistajilta. Taas Apple laahaa jäljessä. Kohta varmaan väittävät kehittäneensä moniajon ja haastavat HTC:n tai vastaavan oikeuteen. Tyypillistä Omena toimintaa.

  4. Niin, vähän harmittaa että porukka ostaa pian toisen tai kolmannen iPhonensa ja vasta sitten ollaan päästy tasolle, jolla esim. nokia N95 oli ilmestyessään. No, eipä siinä, omapa on kaikkien asia mihin rahansa laittavat, mutta MeeGon, WinMo7 ja Badan puskiessa markkinoille olisin erittäin varautunut satsaamaan iPhone neloseen.

    Kilpailijat ovat ottaneet Applen jo kiinni, ainoa mikä muilta puuttuu enää on yhtä valtava AppStore-koneisto.

  5. chris, ei mua ainakaan harmita pätkän vertaa, enkä oo päivääkään katunu 🙂 ja tässä on nyt iphone 3gs ollu kourassa puolisen vuotta ja oikeesti ainoo asia missä keksin moniajolle käyttöä on joku nettiradion/spotifyn kuuntelu ja pystyn todella helposti elämään ilman tuota sen muun ansiosta missä iphone on vaan niin ylivoimainen, eli se käytettävyys ja sulavuus ja nopeus ja kyllä täällä ainaki seuraava luuri aika varmaan tulee olee uus iphone 4g jos se vaan tarjoaa jonkun kovan koukun miksi luopuisin 3gs:sta. Toi uus microsoftin windows luuri kieltämättä vaikuttaa kyllä kivalta myös

    ja mitennii ottaneet jo kiinni? aika kauan siinä mun mielestä meni, että muut luurit on alkaneet päästä edes lähelle 🙂 ja eipä kyllä vieläkään markkinoilla näe luuria mikä iphonen päihittäis, spekseissä toki, mutta mitäpä niistä ku käytössä se nähdään mikä toimii 🙂

    Mutta sitten itse aiheeseen sellanen korkeintaan parin ohjelman moniajo olis kyllä iha tervetullu lisä, koska sen enempää ei oikeesti tarvi. Saas nähä sit millanen se tulee olee

  6. Niinno toisaalta jos ei ole moniajoa koskaan kokenut niin eihän sitä osaa kaivata ;D

    Itselle tyypillinen skenaario on surffailla netissä, kuunnella musaa ja mesettää samanaikaisesti kotimatkalla bussissa. Onnistuuko tällainen iPhonella?

    Mielestäni kilpailijat ovat ottaneet Äppelin kiinni käyttöliittymässä ja yleisessä tuntumassa, joka tarkoittaa että älypuhelimestaan (tai sen spekseistä) saa kaiken irti ja vieläpä siten että se on mukavaa. Viittaan tosin nyt malleihin kuten HD2, Xperia X10 ja Badaa ja WinMo7 käyttäviin puhelimiin jotka eivät ole tulleet kaikkialla myyntiin vielä. Koska iPhone 4:kään ei ole tullut, on ajateltava tilannetta parin kuukauden päähän. Uskon että silloin tilanne on toisenlainen.

  7. ”Niinno toisaalta jos ei ole moniajoa koskaan kokenut niin eihän sitä osaa kaivata ;D”

    No mitä nyt oon tietokonetta käyttäny varmaa 15 vuotta ni en mä tässäkään yhtään sen enempää ohjelmia moniaja, ku mitä ajaisin luurilla ja tietokone on kuitenki aika paljon monipuolisempi ja mahdollisuuksia enemmän

    ”Itselle tyypillinen skenaario on surffailla netissä, kuunnella musaa ja mesettää samanaikaisesti kotimatkalla bussissa. Onnistuuko tällainen iPhonella?”

    Onnistuu jos kuuntelet sitä musaa ipodilla, etkä esim spotifysta tai nettiradiosta sillon se on ongelma, muuten ei

    Tää on just se harhaluulo ihmisillä, ku sanotaan, että iphonessa ei ole moniajoa niin ei sillä mitään voi tehdä, mutta kun iphone moniajaa sen omia sovelluksia jo sillä päästään todella pitkälle joten itselle oikeastaan ainoaksi asiaksi missä moniajoa vois kuvitella tarvitsevan on nettiradioiden kuuntelu. Varmasti on ihmisiä jotka keksii sille jotai muutakin käyttöä ja näitä olisi myös kiinnostava kuulla! Olen pohtinut tätä useita kertoja, koska itsekin luuria hankkiessa moniajon puute iphonessa oli iha selkee miinus itsellä varmaankin se isoin (merkin lisäksi= mietinnän aihe päätöstä tehdessä, mutta nyt puolen vuoden päästä sitä ihmettelee, että mihin sitä tarvitsisin ku tosiaan ainoa kerta ku olen kaivannut moniajoa oli kun olisin vähän halunnut kuunnelle nettiradioita samalla ku surffailen

    Mutta se mitä iphonella päivästä toiseen oikeastaan teen on juurikin musan kuuntelu, mese/facebook chatin käyttö ja surffailu netissä ja email, en tiedä mitä sillä tekisin jos mulla moniajo olisi? todennäkösesti samaa, tosin joskus voisin vaikka laittaa shoutcastista nettiradion ipodista löytyvän musan sijaan, mutta tuskin kovin usein, ku ei tiekoneellakaan noita nettiradioita juur ikinä tuu kuunneltua

    Täytyy sanoa, että xperia x10 vaikutttaa muuten todella siistiltä luurilta, sitä jo ihailin viimekesänä ku luurin vaihto oli edessä, mutta sen myyntiin tulosta ei ollu mitään tietoa joten hommasin iphonen. Toivon että toi X10 tulee nostamaan sonyerkin mainetta, meinaa se on tyylikkään näkönen, siinä on uudenlainen käyttöliittymä ja siinä on speksitkin kunnossa 🙂

    Ja loppuun haukkukaa applefanboyksi, olen huomannut, että iphonea kehuttaessa saa heti applefanboy leiman, mutta mulla ei ole ennen iphonea koskaa ollu mitää kosketusta applen laitteisiin (eikä oo edelleenkään applen tietokonetta eikä tuu) ja isoin kysymysmerkki iphonea ostaessa oli juurikin vieras merkki, mutta niinkun sanoin päivääkään en ole katunu, varmastikkaan iphone ei sovi kaikille enkä sitä yritä tuputtaa kellekään, mutta sen sanon, että kannattaa ottaa selvää mitä sillä luurilla oikeesti voi tehdä ja mitä ei

Kommentointi on suljettu!