Nokia N8:n tiedot tarkentuivat

Kovasti huhuissa pyörinyt Nokia N8 on käytännössä katsoen saanut viimeisen varmistuksen olemassaolostaan. Suomalaisvalmistajan verkkosivustolle ilmestynyt XML-tiedosto vahvistaa Nokian valmistelevan markkinoille uutta puhelinta, joka tunnetaan mallinimellä N8-00. Lopulliseksi myyntinimeksi muodostunee C5:n tavoin yksinkertaisesti N8.

Matkapuhelinvalmistajat käyttävät XML-dokumentteja puhelinmalliensa ominaisuuksien listaamiseen. Nokian tuore dokumentti ei paljasta merkittäviä tietoja, mutta jotain siitä saadaan irti. Tärkein tieto koskee näyttöä, jonka resoluutioksi ilmoitetaan 360 x 640 pikseliä. Koko pysyy edelleen hämärän peitossa, mutta huhut viittaavat vahvasti 3,5 tuuman katselupinta-alaan.

Nokia N8:n varustukseen on huhuttu kuuluvan lisäksi uusi Symbian^3-käyttöjärjestelmä, HDMI-liitin ja Xenon-salama. Ei ole myöskään syytä unohtaa 12 megapikselin kameraa, joka tallentaa tietojen mukaan 720p-tason videokuvaa.

Puhelimen esittelyn odotetaan tapahtuvan huhtikuun puolessa välissä. Kauppoihin se suuntaa mobiilipiireissä hyvin tunnetun Eldar Murtazin mukaan vasta syyskuussa.

Lähde: Engadget

2 kommenttia

  1. Näytössä huono reso, puhelin vaikuttaa aika paksulta ja koskahan näemme Nokialta suurempia kosketusnäyttöjä kuin 3,5″? Kun ei odota mitään, niin ei tarvitse pettyäkään :p

Kommentointi on suljettu!