iPhone OS 4.0 julki torstaina

Apple tekee ensi katsauksen tulevaan iPhone OS 4.0 -käyttöjärjestelmään 8. huhtikuuta, eli kuluvan viikon torstaina. Yhtiö pitää kyseisenä päivänä esittelytilaisuuden, johon mukaan pääsevät valittujen medioiden edustajat. Kutsussaan Apple ei paljasta tulevan alustan ominaisuuksista vielä mitään.

Verkossa iPhone OS 4.0:n uudistuksista on huhuttu muutamaan otteeseen. Sen on arveltu esittelevän mukanaan kunnollisen moniajon, jonka hallinta tapahtuisi Mac OS X -järjestelmästä tutun Exposén kaltaisen näkymän kautta. Kauaa tätäkään aihetta ei siis enää jouduta arvuuttelemaan.

Toinen mielenkiintoinen kysymys uudessa alustassa kohdistuu sen saatavuuteen. Vieläkö yhtiö aikoo jatkaa ensimmäisen sukupolven iPhonen tukemista? Saattaa olla, että tältä osin alkuperäinen iPhone on tullut tiensä päähän.

Lähde: Engadget

1 kommentti

  1. Jaaha. Saas nähdä, mitä maailman hypetetyin käyttöjärjestelmä tuo tullessaan. Tähän mennessä kaikki päivitykset ovat keskittyneet tuomaan muista puhelimista jo aikapäiviä sitten löytyneet ominaisuudet omenapuhelimeen.

    Torstaita odotellessa 🙂

Kommentointi on suljettu!