Sony Ericsson palasi voitolliseksi, keskihinta kovassa nousussa

Japanilaisruotsalainen Sony Ericsson on vihdoin kääntänyt pitkään jatkuneen tappiokierteensä plussalle. Yhtiö kertoo tehneensä voittoa (ennen veroja) kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 18 miljoonaa euroa. Viime vuonna samaan aikaan valmistajan tappiot olivat 370 miljoonaa euroa.

Yhtiö toimitti neljänneksen aikana 10,5 miljoonaa laitetta, joka on 28 prosenttia vähemmän vuodentakaiseen verrattaessa. Sony Ericssonin mukaan lasku johtuu keskittymisestä suuremman hintaluokan älypuhelimiin. Suuntauksesta viitteitä antaa 134 euroon noussut keskimääräinen myyntihinta, sillä samainen luku oli vielä viime vuoden lopulla 120 euroa.

Sony Ericsson kehuu markkinoiden vastanneen positiivisesti uutuusmalleihin kuten Xperia X10– ja Vivaz-puhelimiin. Suurempaa roolia yhtiön kurssin kääntämisessä näyttelee vielä kuitenkin säästöohjelma, joka käynnistettiin vuoden 2008 puolessa välissä. Sen myötä yhtiöstä on lähtenyt muun muassa 3150 työpaikkaa. Ohjelman lopullinen hyöty nähdään kuluvan vuosineljänneksen aikana.

Markkinaosuudekseen yhtiö arvioi neljä prosenttia. Laskua viime neljänneksestä on tullut prosentin verran.

Tarkemmat luvut löytyvät virallisesta tulostiedotteesta.

2 kommenttia

  1. Loistava homma. Nyt on meinaan S-E:llä niin kova kiri päällä hyvien mallien suunnittelussa että en malta odottaa mitä sieltä vielä tupsahtaa.

    Nyt vaan Suomeenkin laitteita! Hopu hopu!

Kommentointi on suljettu!