Kallasvuo: Nokian tulevaisuus hyvällä pohjalla

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo valoi uskoa sijoittajiin torstaisessa yhtiökokouksessa. Kallasvuon mukaan Nokia on rakentanut vankkaa perustaa tulevaisuuden menestykselle. Yhtiössä uskotaan vahvasti visioon täysin mobiilista tulevaisuudesta, jossa ihmisten elämä on entistäkin vähemmän rajoittunut fyysiseen sijaintiin. Tämän pohjalta suomalaisvalmistaja rakentaa strategiaansa.

Yhtiökokouksessa Kallasvuo listasi muutamia Nokian viimeaikojen tärkeimpiä saavutuksia:

  • Vuosi sitten avatusta Ovi Store -palvelusta ladataan nyt sisältöä keskimäärin 1,7 miljoonaa kertaa päivässä. Lisäksi palvelu on lokalisoitu 30 kielelle 19 maassa.
  • Nokian ilmaista jalankulku- ja autonavigaatio-ohjelmistoa on ladattu jo yli 10 milljoonaa kertaa sen tammikuisen julkistuksen jälkeen. Palvelu on nyt saatavilla yli 70 maassa ja yli 45 kielellä.
  • Comes With Music -musiikkipalvelu, josta käyttäjä voi ladata tiettyihin Nokia-puhelimiin rajoituksetta musiikkia miljoonien kappaleiden valikoimasta vuoden ajan, julkistettiin hiljattain Kiinassa ja Intiassa, jotka ovat kaksi maailman suurinta ja nopeimmin kasvavaa markkina-aluetta.
  • Nokia Messaging -viestipalvelu kasvaa voimakkaasti. Sitä tukee jo yli 70 operaattoria eri puolilla maailmaa.
  • Ovi Mail -sähköpostipalvelu on suunnattu niille miljardeille ihmisille, jotka eivät ole koskaan aiemmin käyttäneet sähköpostia. Ovi Mail -palvelutilejä on avattu 8 miljoonaa – ja käyttäjien määrä kasvaa lähes miljoonalla kuukaudessa.
  • Nokia Life Tools -palvelu tarjoaa ihmisille Intiassa ja Indonesiassa maanviljelyyn liittyvää informaatiota sekä opetus- ja viihdepalveluja. Vajaassa vuodessa tilaajamäärä on jo ylittänyt 1,5 miljoonan rajan. Kallasvuo ilmoitti, että palvelu laajenee lähiaikoina myös Kiinan markkinoille.

Kallasvuon mukaan vuosi 2009 oli yhtiölle vaikea huonon taloustilanteen vuoksi. Siitäkin huolimatta Nokia myi viime vuonna enemmän puhelimia kuin sen kolme pahinta kilpailijaa yhteensä. 2009 oli Nokialle 12. perättäinen vuosi maailman suurimpana matkaviestimien valmistajana.

Kuluvan vuoden aikana Nokia aikoo panostaa kovemman hintaluokan puhelimiin, joilla pyritään kaventamaan kilpailijoiden etumatkaa.

Tavoitteemme on saavuttaa uudelleen ylemmän hintaluokan älypuhelimien ja mobiilitietokoneiden mielikuvajohtajuus”, Kallasvuo sanoi. ”Siksi on ehdottoman tärkeää, että kehitämme niin laitteidemme kuin palveluidemmekin käytettävyyttä.

14 kommenttia

  1. Voi hemmetti, eikö tuota satusetää potkittukaan ulos? 🙁

    1. Kyllä Kallasvuo ihan taatusti tietää asiat parenmmin kuin sinä.

  2. On se kumma, kun pitää maksaa (!!!), että saa Nokian (Symbian-)puhelimeen edes kunnolliseksi luokiteltavan sähköpostiohjelman! Eipä tulekaan mieleen ainuttakaan muuta älypuhelinalustaa, jolla olisi sähköpostin käyttäminen olisi tehty niin surkeaksi.

    No, N8:ssa taitaa olla uudelleen tehty tuokin, mutta vielähän noita S^1 -puhelimiakin tunnutaan markkinoille tuupattavan.

    1. > On se kumma, kun pitää maksaa (!!!), että saa Nokian
      > (Symbian-)puhelimeen edes kunnolliseksi luokiteltavan
      > sähköpostiohjelman!

      Kyllä minusta nykyistenkin S60_puhelimien sähköpostisovellus on täysin kunnollinen. Nokia Messaging on parempi, mutta se ei tee puhelimen vakiosovellusta huonoksi tai käytökelvottomaksi.

      Mitä sitten tulee maksamiseen, niin et sä voi kuvitella saavasi kaikkea aina ilmaiseksi. Sitäpaitsi Nokia tarjoaa ilmaisen navigoinninj mikä jo itsessään on enemmän kuin mitä muut kännykkävalmistajat tarjoaa. Nokia ei kuitenkaan ole mikään hyväntekeväisyysjärjesteö vaan yritys, joten tottkai on selvää että osa palveluista on maksullisia.

      > Eipä tulekaan mieleen ainuttakaan muuta älypuhelinalustaa, jolla olisi
      > sähköpostin käyttäminen olisi tehty niin surkeaksi.

      Et ole tainut sitten hirveästi vertailuja tehdä.

      1. On tullut käytettyä Androidia (1.1, 1.5, 1.6 ja 2.1 versiot), Windows Mobilea (6.1 ja 6.5), Symbian^1:stä (eli S60 5th), S60 3rd ja Maemo 5:sta, joten on kyllä ihan kohtuullinen vertailu pohja. S60:n sähköpostiohjelma on noista surkein. Ei kunnollista html-tukeakaan ja muutenkin viestien renderöinti on surkeaa. Eipä tuota tullut käytettyä, ellei ollut aivan pakko, eli jos ei millään koko päivänä ehdi tietokoneelle tai odottaa jotain kiireellistä mailia.

        Toiseksi huonoimmaksi sanoisin Windows Mobilea. Mobiili-outlook toimii ihan hyvin, mutta ulkonäkö ja toiminta muutenkin on hieman vanhentunutta. Androidid ynnä muut onkin sitten jo valovuosia edellä.

        Ja totta kai Nokian pitääkin pyytää rahaa tietyistä palveluista, mutta minusta kunnollinen sähköpostiohjelma kuuluu nykyaikaisen älypuhelimen perusominaisuuksiin joten hinnan pitää sisältyä jo tuotteen hintaan (joissakin E-sarjalaisissa kai tuleekin Messaging mukana).

        Onko sinusta siis Nokia tehnyt virheen Maemon ja S^3:n kanssa, kun niissä ilmeisesti jo ihan alkuperäisenä tulee kunnollinen sähköpostiohjelma mukana? Pitäisikö Nokian niihinkin tarjota mukana vain kaikkein välttämättömimmät toiminnot tarjoava sähköpostiohjelma ja pyytää heti ekstraa, jos haluaa vähänkään paremman käyttökokemuksen?

  3. Miten minusta tuntuu, että olen kuullut nämä samat stoorit kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen? Mitään ei silti tunnu tapahtuvan! Tosin nyt näissä sepityksissä oli uutena mukana myös kalliimman luokan mielikuvajohtajuus, joten ehkä toivoa vielä hitusen on jäljellä?

    Se mitä Nokian halpis-strategiaan tulee, niin itse luotan siihen lähes 100%:sti. Kehittyvät markkinat on tulevaisuudessa samanlaisia kuin eurooppa ja USA nyt. joten on tärkeää olla eka siellä.

  4. ”kehitämme niin laitteidemme kuin palveluidemmekin käytettävyyttä.”

    Tärkein lause koko Kallasvuon puheessa. Kaikki muu mitä se on höpöttäny, on liibalaabaa.

  5. ”Tavoitteemme on saavuttaa uudelleen ylemmän hintaluokan älypuhelimien ja mobiilitietokoneiden mielikuvajohtajuus, hän sanoo” (opk).

    tätä yksinkertaista tosiasiaa on yritetty selittää nokian johdolle jo vuosia… molelta eri taholta. toivottavasti nyt on laskeuduttu norsunluutornista sen verran, että asia on ymmärretty ja puheille saadaan myös näyttöä… ilman kilpailukykyistä lippulaivamallia nokia ei voi pärjätä mobiilimarkkinoilla!

    tajutkaa sitten myös helvetissä, että muotoilu on ollut applen menestyksen salaisuus… kauhulla pelkään nokian seuraavaa lippulaivaa… aivan liian paksu, n. 3,5″ näytöllä olevaa puhelinta, jonka näytön ja ulkoreunojen välinen tila on aivan liian leveä, joten se muistuttaa enemmänkin silitysrautaa kuin tavoiteltavaa mobiilitietokonetta/älypuhelinta. haluaisin todella olla väärässä mutta…

    t. osakkeenomistaja

    1. > tajutkaa sitten myös helvetissä, että muotoilu on ollut applen menestyksen salaisuus…

      Minäö en kyllä näe siinä Iphonen muotoilussa yhtään mitään ihmeellistä. Itseasiassa se ei erioa muista juuri mitenkään. Ja onko se nyt edes mikään suuri ihme? Kukinka monella tavalla nyt muka voi muotoilla puhelimen, jonka etureunan täyttää kosketusnäyttö ja takakannessa on kamera? Minusta tuo puhe Applen muotoilusta on täyttä hölynpölyä.

      > kauhulla pelkään nokian seuraavaa lippulaivaa… aivan liian paksu

      hehhheh. Ensin kehut Applea ja sitten väit’ät tommosta. Katsohan tarkemmin niitä speksejä. N8 ei ole yhtään paksumpi kuin iPhone.

      > 3,5″ näytöllä olevaa puhelinta, jonka näytön ja ulkoreunojen välinen tila > on aivan liian leveä, joten se muistuttaa enemmänkin silitysrautaa kuin
      > tavoiteltavaa mobiilitietokonetta/älypuhelinta. haluaisin todella olla
      > väärässä mutta…”

      Tuo on ihan samanlaista roskaa kuin edellä oleva väitteesi paksuudesta,.

      1. No okei iPhone 3GS:n paksuus on 12.3mm, nokia N8 on 12.9mm paksu. Eli eroa on 0.6mm. Sillä ei kyllä ole mitään merkitystä. ottakaa viivotin käteen ja jakakaa siinä millimetri kahdella, niin näette kuinka mitättömästä erosta on kyse.

  6. @ psp

    > n. 3,5″ näytöllä olevaa puhelinta, jonka näytön ja ulkoreunojen välinen tila on
    > aivan liian leveä, joten se muistuttaa enemmänkin silitysrautaa kuin
    > tavoiteltavaa mobiilitietokonetta/älypuhelinta.

    Sanoin jo että tuo väite on roskaa ja tässä on perusteluja. psp kehuskeli Applen muotoilua jne, joten verrataan N8:a iPhone 3GS:n. Molemmissa on 3.5″ näyttö. Tässä mitat (pituus x leveys x paksuus) :

    * Nokia N8: 113.5 x 59.12 x 12.9 mm
    * iPhone 3GS: 115,5 x 62,1 x 12,3 mm

    Tuosta nähdään heti, että N8 on sekä pituus, että leveyssuunnassa muutaman millin pienempi kuin iPhone 3GS.

    Molemmissa puhelimissa on 3.5 tuumaa (eli 889 mm), mutta näytön kuvasuhde on erilainen. Nokia N8:n näyttö on kuvasuhteeltaan 16:9, iPhone 3GS:n näyttö on kuvasuhteeltaan 3:2. Koska näytön halkaisijan tuumakoko ja näytön kuvasuhde tiedetään, niin on mahdollista laskea näytön sivujen pituudet yksinkertasesti pythagoraan lauseen avulla. Näyttöjen sivujen pituuksiksi saadaan:

    * Nokia N8: 77.5 x 43.6 mm.
    * iPhone 3GS: 74.0 x 49.3 mm

    Nyt voidaan laskea paljonko tyhjää tilaa jää näytön ympärille pysty ja leveyssuunnassa:

    * Nokia N8:
    – pystysuunnassa: 113.5 mm – 77.5 mm = 35.5 mm
    – leveyssuunnassa: 59.12 mm – 43.6 mm = 12.82 mm

    * iPhone 3GS
    – pystysuunnassa: 115,5 mm – 74.0 mm = 41.5 mm
    – leveyssuunnassa: 62,1 mm – 49.3 mm = 12.8 mm

    Joten loppupäätelmä on se, että iPhone 3GS:ssa on sekä pituus, että leveyssuunnassa paljon enemmän tyhjää tilaa näytön ympärillä. oisinsanoen iPhone 3GS:ssä on selkeästi leveämmät reunukset näytön ympärillä kuin Nokia N8:ssa.

    Eli on täysin naurettavaa ensin kehuskella Applen mutoilua ja sitten haukkua Nokiaa. Mut näinhän se menee kokoajan Applefanit puhuu ja puhuu muttei oikeasti tiedä kokoasiasta mitään.

  7. kyllä opk:n jatkoaika oli pettymys… todennäköisesti se ei tule olemaan kovin pitkä… toivottavasti! luulen, että v-joki saa kenkää myös. todella turha mies nokialla!

    ”veljekset” ovat tulleet osakkeenomistajille todella kalliiksi.

    t. osakkeenomistaja

  8. Näköjään N8:n kohdalla tuli näytön ympätillä olevaa tilaa laskettaessa jokin näpyttelyvirhe laskimesa. Leveyssuunnssa oleva luku on väärin. Täss’ä siis uudestaan nuo:

    * Nokia N8:
    – pystysuunnassa: 113.5 mm – 77.5 mm = 35.5 mm
    – leveyssuunnassa: 59.12 mm – 43.6 mm = 15.52 mm

    * iPhone 3GS
    – pystysuunnassa: 115,5 mm – 74.0 mm = 41.5 mm
    – leveyssuunnassa: 62,1 mm – 49.3 mm = 12.8 mm

    Eli okei N8:ssa on näytön leveyssuunnassa 1.36 mm kummallakin reunalla enemmän kuin iPhonessa. MUTTA pitää nyt muistaa, että tuo selittyy näyttöjen erilaisilla kuvasuhteilla. N8 on kokonaisuutena 2.98 mm kapeampi kuin iPhone 3GS.

Kommentointi on suljettu!