Nokia päivitti navigointisovellustaan uusilla mailla ja kiinnostuksen kohteilla

Ilmaisen navigoinnin Nokian tuoreimmille Symbian-puhelimille tarjoava Ovi Kartat -sovellus on päivittynyt versioon 3.04. Uuden version myötä sovellus tukee kaikkiaan 77 maata ja 46 eri kieltä. Mukaan on lisätty tuki muun muassa Islannille, Kenialle ja Maltalle.

Merkittävänä parannuksena Ovi Kartat kattaa nyt kaksi miljoonaa kilometriä enemmän tiepätkiä kuin aikaisemmin. Kohdepaikkojen hahmottamista helpottamaan tarjolla on 281 uutta 3D-maamerkkiä. Niiden avulla tunnettuja monumentteja ja rakennuksia voi tarkastella suoraan kartalta. Tärkeänä lisäyksenä voidaan nähdä myös kartalle merkityt kiinnostuksen kohteet, joita Nokia kehuu olevan 3.04:ssä 25 miljoonaa edellisversiota enemmän.

Navigointipalvelunsa sosiaalisia ominaisuuksia lisätäkseen Nokia on työskennellyt yhteistyössä Qype-nimisen yhtiön kanssa, jonka verkkopalvelu mahdollistaa muun muassa hotellien ja ravintoloiden arvostelun. Nyt kyseiset tiedot on myös luettavissa suoraan Ovi Kartat -sovelluksesta.

Kuoren alla tapahtuneista muutoksista Nokia mainitsee nopeamman haun ja paremman WiFi-paikannuksen.

Samalla yhtiö kertoo toimittavansa tulevaisuudessa tiettyjen mallien mukana erityisen autokiinnitystelineen. Lisävaruste nähdään ainakin seuraavien mallien mukana: 5800 XpressMusic, 5800 Navigation Edition, N97, N97 mini, E52, E72, 5230, 6710 Navigator ja Nokia X6.

Ovi Kartat 3.04:n voi ladata puhelimeensa osoitteesta http://www.nokia.com/maps.

6 kommenttia

  1. Eipä ollu vielä ainakaan e71 tullu tuota päivitystä..

  2. Hyvä että Nokia päivittää ja kehittää sovellusta vaikka se on ilmainen. Mahdolliset asiakkaat yleensä tarkistavat onko kyseinen ominaisuus tosiaankin kokonaan ilmainen ja kehitetäänkö sitä. Se ei ole hyvä jos Nokia muuttaisi Ovi Kartat sovelluksen ilmaiseksi ja julkaisisi seuraavana päivänä sovelluksen Ovi Kartat+ jossa olisi enemmän ominaisuuksia ja olisi maksullinen. Onnitteluni Nokialle hyvästä päätöksestä pitää ohjelma jatkossakin ilmaisena ja kehittää sitä!

    Signeeraa. Bhidda Kanth Deb

    1. Ilmainen navigointi on muuttumassa kilpailuvaltiksi älypuhelinmarkkinoilla. Tästä kertoo sekin, että Nokian jälkeen myös Androidiin ja Windows Mobileen on tullut ilmainen navigointi, tosin vain rajatulle alueelle. Onhan noita huhuja ollut myös siitä, että iPhoneen tulisi ilmainen navigointi, Applehan osti jonkin aiheeseen liittyvän yrityksenkin, ellen nyt ihan väärin muista.

      1. Googlen Androidiin tuli ensin se ilmainen navigointi… nyt se kattaa jo USA:n lisäksi Ison-Britannian.

  3. Jussin kannattaisi muistaa että se ei ole ilmaista jos joutuu datasta maksamaan. Sitähän ei saa pois kytkettyä. Nokialla karttoja voi käyttää offline-tilassa jolloin dataa ei liiku.

    1. Tuo rajoittaa vain käyttöä ulkomailla. Yleensä älypuhelimissa tuppa olemaan datapaketit käytössä kaikilla ja Androidin kanssa se on melkein välttämätön.

Kommentointi on suljettu!