Palmin webOS-alustan suunnittelijaguru siirtyy Googlelle Androidin pariin

Palmin webOS-alustan kehuja keränneen käyttöliittymän tärkeimpiin suunnittelijoihin kuulunut Matias Duarte siirtyy hakukonejätti Googlen leipiin. Suunnittelijaguru loikkaa suoraan kilpailevan Android-alustan kehitystiimiin nimikkeellä User Experience Director for Android.

Matias Duarte aloitti Palmin palveluksessa vuonna 2007. Miehen keskeisestä roolista Palmin uuden alustan parissa kertoo se, että Duarte sai luvan esitellä webOS:n maailmalle Pre-puhelimen yhteydessä vuoden 2009 tammikuussa pidetyssä Consumer Electronics Show -tapahtumassa. Aikaisemmin suunnittelijaguru on työskennellyt muun muassa Danger Hiptop -puhelinten parissa, jotka tunnetaan myös nimellä T-Mobile Sidekick.

Duarten loikka Androidin pariin on osoitus Googlen kovasta panostuksesta alustan kehitykseen. Visuaalinen käyttöliittymä yhdistettynä hyvään käytettävyyteen ja laajaan sovellustarjontaan on eittämättä loistava tapa pärjätä kovassa kilpailussa.

Palm ja sen webOS-alusta siirtyivät hiljattain tietokonejätti HP:n omistukseen. Yhtiö on kertonut nostavansa alustan merkittävään rooliin strategiassaan, sillä webOS tullaan näkemään älypuhelinten lisäksi ainakin tableteissa ja tulostimissa.

Lähde: Engadget

5 kommenttia

  1. WebOS on kieltämättä mielenkiintoinen alusta, vaikka en ole päässytkään itse kokeilemaan. Ihan mielenkiintoista nähdä, tapahtuuko Androidin kehityksessä selkeitä muutoksia uuden johtajan myötä. 🙂

    Vaikka onhan Android kieltämättä jo nykyään todella hyvä käytettävyyden kannalta. Pitäisi vielä saada 3. osapuolen softat kuriin, niin mm. ”näkymättömästä” moniajosta saisi kaiken hyödyn irti. Nykytilanteessa kaikkien devaajien taidot/osaaminen/viitseliäisyys ei riitä siihen, että kaikki softat osaisivat hyödyntää moniajon ominaisuuksia niin että virtaa ei turhaan kuluisi.

    Hyvä esimerkki on se, että itse pidän koko ajan päällä Google Talkia, mutta akun kulutus ei ole kasvanut aikaisempaan verrattuna juuri lainkaan, sen sijaan tiedän joitain 3. osapuolen softia jotka imuttaisivat taustallakin ollessaan koko akun tyhjiin suht nopsaan.

    1. > Nykytilanteessa kaikkien devaajien taidot/osaaminen/viitseliäisyys ei
      > riitä siihen, että kaikki softat osaisivat hyödyntää moniajon ominaisuuksia
      > niin että virtaa ei turhaan kuluisi.

      No se on kyllä enemmänkin käyttöjärjestelmän ja ohjelmointirajapinnan tehtävä varmistaa ettei noin käy. Pitää varmistaa ettei sovelluksen esim tarvitse pollata jatkuvasti saapuneiden tekstiviestien listaa, vaan käyttöjärjestelmä itse ilmoittaa sovellukselle kun uusi viesti saapuu. Jatkuva pollaaminen tottakai kuluttaa prosessoritehoa ja akkua. Moniajavassa järjestelmässä signaalien ja tapahtumien käsittely onkin eräs tärkeimmistä ominaisuuksista .

      1. Toki ohjelmoija voi saada aikaseksi busyloopin, joka tuhlaa prosessoritehoa ja akkuvirtaa, mutta se on sitten ihan ohjelmointivirhe.

      2. Ongelmana tuskin on rajapintojen puutteet/toimimattomuus. Ennemmin kyse on nimenomaan ohjelmointivirheistä/osaamattomuudesta ja todella harvassa ovat akkusyöpöt sovellukset.

        Android osaa kyllä tarvittaessa pistää sovelluksia uneen, mutta kerran esim. tuli ladattua sellainen sääwidgetti, jonka yli-innokas devaaja olis laittanut päivittymään jatkuvasti ja se kai nyt on sanomattakin selvää, että akkua kuluu.

        Ja kuten sanottua, Google on itse näyttänyt aika selkeästi että on mahdollista tehdä sovelluksia, jotka eivät kuluta turhan innokkaasti akkua, hyvinä esimerkkeinä juurikin mainitsemani Google Talk. Onhan noita useampikin, Facebook ja Twitter eivät myöskään kuluta turhan innokkaasti akkua, vaikka päivittyvätkin 15 minuutin välein (puoliskolla peräti 5 min. välein).

      3. Samaa ei voi muuten sanoa Nokian N900:lle väsäämästä Facebook-widgetistä. Silloin kun oli tuo N900 muutaman viikon käytössä, akku kului sikanopeaa tuon Facebook-widgetin takia. Sen kun otin pois käytöstä, akun kesto parani varmaan puolella.

Kommentointi on suljettu!