Samsungin tablet-kone livahti verkkoon

Elektroniikkayhtiö Samsungin tulevasta kosketusnäyttölaitteesta on vuotanut verkkoon ensimmäinen kuva, joka levisi nettiin yhtiön Etelä-Afrikan virallisen Twitter-kanavan kautta. Kuva on sittemmin jo hävinnyt palvelusta, mutta kuten yleensä, niin tässäkin tapauksessa se ehdittiin poimia talteen.

Alustavien tietojen mukaan tabletista löytyy seitsemän tuuman TFT-kosketusnäyttö, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kamera etupaneelissa ja Google Android -käyttöjärjestelmä TouchWiz-käyttöliittymällä. Uutukaisen nimeksi arvellaan muodostuvan Samsung Galaxy Tab, joka vahvistaa osaltaan sen kuuluvan Android-perheeseen.

Ominaisuuksiensa osalta laite on vielä melkoinen arvoitus. Suuri kysymysmerkki lepää edelleen muun muassa tehojen ja yhteyspuolen päällä. Todennäköisesti mukana on ainakin WiFi, mutta esimerkiksi sisäänrakennettua 3G:tä ei voida pitää aivan yhtä varmana ominaisuutena.

Huhun mukaan tabletti nähdään kaupoissa elokuussa. Lähteet ehdottelevat markkinoille myös kahdeksan ja kymmenen tuuman näytöllä varustettuja versioita, jotka saapuisivat markkinoille loka- ja joulukuussa.

Lähde: Samsung Hub

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!