Apple: iPhone 4:ssä ei antennivikaa, ongelmat liittyvät ohjelmistoon

Apple on vihdoin ottanut virallisesti kantaa iPhone 4 -puhelimen ympärillä vellovaan antenniongelmaan, josta useat käyttäjät ovat valitelleet. Amerikkalaisyhtiö ei tosin vieläkään suostu myöntämään, että ongelmalla olisi jotain tekemistä raudan tai suunnittelun kanssa, vaan kertoo sen liittyvän ohjelmistoon.

Yhtiön mukaan koko ongelman takaa löytyy ohjelmiston tapa näyttää kuuluvuuspalkit. Apple kertoo puhelimensa näyttävän ajoittain liian monta kuuluvuuspykälää, vaikka todellisuudessa kenttä olisikin heikompi. Tästä johtuen käyttäjät ovat kohdanneet yllättäviä pudotuksia kuuluvuuspykälissä pitäessään iPhone 4:ää tietyllä tavalla kädessään.

Lehdistötiedotteessaan Apple myöntää, että tietyllä tavalla puhelinta pideltäessä kuuluvuus voi tippua muutaman pykälän. Ohjelmistoviasta johtuen käyttäjät ovat kuitenkin kokeneet 4-5 pykälän pudotuksia, joka ei ole normaalia.

Korjaus ongelmaan julkaistaan muutaman viikon sisällä, jonka jälkeen iPhone 4 osaa näyttää kuuluvuuden aikaisempaa luotettavammin. Nähtäväksi jää, miten se lopulta vaikuttaa käyttäjien kokemuksiin, sillä esimerkiksi tämä video viittaa laitteistosta löytyvään ongelmaan.

Lähde: Engadget

11 kommenttia

  1. Hahhah, suht säälittävä selitys. Nyt jäämmenkin sitten mielenkiinnolla odottamaan sitä softakorjausta 🙂 veikkaan, kyllä ettei moista koskaan tule koska toi vaikuttaa silkalta Apple-tyyliseltä hätävalheelta jolla peitellään ongelmia. Ei ol edes eka kerta heiltä moiseen.

  2. Jos puhelut eivät toimi (tietyllä tavalla pidettäessä), niin se on ihan sama vaikka näyttäisi softa 38 palkkia. Applella oli joskus maine asiakkaistaan hyvää huolta pitävänä puljuna, mutta viime vuosina ollaan kyllä taidettu mennä tässä heikompaan suuntaan.

  3. Alkaa olla Applelta aika epätoivoista omien virheiden peittely-yritystä. Myöntäisivät vain reilusti virheensä ja takuukorjaisivat puhelimet. Maine säilyisi ja myynti jatkaisi vain kasvuaan.

  4. Kuulostaa kyllä todella oudolta selitykseltä. Jos sama ohjelmistovika on kaikissa iPhoneissa, miksi 3G:stä ja 3G s:stä ei ole kuulunut samanlaista valitusta? Kyllä se vika on siinä antennissa.

    Joku tanskalainen proffahan ”ennusti” (tiesi), että uudessa iPhonessa tulee olemaan ongelmia kuuluvuuden kanssa, koska ihmiskehoa ei muuteta antenninjatkeeksi Steve Jobsin päätöksellä, vaan ihmiskeho toimii aina signaalin kulkua rajoittavana tekijänä. Tässä linkki http://www.engadget.com/2010/06/26/iphone-4-antenna-problems-were-predicted-on-june-10-by-danish-pr/

  5. Lähtee laite silti ostoon, eiköhän tuo iskostu selkärankaan tuo yhden millimetrin kokoisen välin välttäminen. Ei luulisi vaikeaa olevan.

    1. Sama täällä, (en tosin edes käytä tuota gorillaotetta tällä hetkelläkään) Tosin onhan tässä vielä vähä aikaa katsella mihin tämä tilanne kehittyy ennenkuin luuria suomesta saa ostaa

  6. Kyllähän koko vika viittasi softabugiin, koska muistelen lukeneeni että myös 3G S laitteissa alkoi ilmetä vastaavaa bugia käyttispäivityksen jälkeen. Mielestäni tämä seikka todettiin alkuperäisen kuuluvuusonglma uutisen yhteydessä.

    Veikkaan kuitenkin että Jenkeissä ihmisillä on vastassaan myös huomattavasti kuormittuneemmat verkot, joka saattaa osaltaan vaikuttaa tämän ongelman syntyyn.

    Kannattaa etsiä käsiinsä myös iPhone 4 tiedonsiirto-ongelmia koskeva uutinen. Huono kuuluvuus kun vaikuttaa tietenkin myös datan siirtoon.

    Tehkää informoituja päätöksiä heinäkuussa. 🙂

    1. ”Kyllähän koko vika viittasi softabugiin, koska muistelen lukeneeni että myös 3G S laitteissa alkoi ilmetä vastaavaa bugia käyttispäivityksen jälkeen.”

      Applen mukaan bugi on ollut iPhoneissa jo koko homman alusta saakka vuodesta 2007 lähtien. Kyllä varmasti ainakin osasyyllisen täytyy olla tuo omituinen antenniratkaisu. Ehkä softa sitten hieman liioittelee tuota kuuluvuuden laskua, mutta varmasti tuo antennikin on osasyyllinen. No, kaikkihan on niin kauan hyvin kun ajoittain mahdollisesti heikompi kuuluvuun ei haittaa puhelimen käyttöä.

  7. 1. Käyttäjä pakotetaan katsomaan mainoksia (iAd, lähti liikkeelle jenkeissä eilen, 1.7.2010)! Kuka hullu haluaa mainoksia vielä puhelimeensakin!? Tätä ”ominaisuutta” EI VOI ESTÄÄ! Lähde: apple.com

    2. Apple seuraa ja tallentaa webbiselailusi ja käyttää sitä suoramainontaan ja myy vielä eteenpäinkin. Tämän seurannan voi toki estää, mutta se pitää tehdä erikseen. Lähde: apple.com

    3. Apple seuraa ja tallentaa fyysiset liikkeesi. Apple siis tietää missä olet juuri nyt ja mistä olet tullut. Tätäkin Apple käyttää mainontaan ja myy tietoja eteenpäin. Tätä ominaisuutta ET VOI ESTÄÄ! Lähde: apple.com

    4. Kamera on susi syntyessään, valkotasapaino on mitä sattuu. Lähde: slashgear.com (iPhone 4 white-balance problem next to prompt frustration)

    5. Laite on surkea puhelimena: antennissa on suunnitteluvirhe, eikä sitä voi korjata ulkonäön kärsimättä. Softapäivitys korjaa siis vain sen alkuperäisen huijauksen (eli logaritmisen asteikon käytön).

    1. Foliohattu päähän 😀

      Tota ykköskohtaa en edes yritä selvittää, mutta ihmiset ovat tuon asian kanssa kyllä niin pihalla ku vaan voi olla 😀

      Kamera on todella hyvä ja se nyt on todistettu ympäri nettiä, jos jollain on jotai valkotasapaino-ongelmia niin varmaan aika harvalla (he saavat varmasti uuden puhelimen). Ainakin netistä löytyy paljon laadukkaita iphone 4 kamerakuvia missä ei ole mitään ongelmaa

      Laite ei varmasti ole puhelimena surkea, eihän iphone koskaan ole ollut mikään paras puhelimena, mutta mikäs ne jenkkien verkot nyt yhtäkkiä olisi parantanut, kun puhelut on tähänki asti katkennu (tietääkseni ihan jokapäiväinen riesa)? Sitäpaitsi käyttäjät sanoo, että nyt katkenneita puheluita tulee vähemmän kuin edellisillä malleilla, ei noi jenkkien verkot taida kovin erikoisia olla. Mua ei ainakaan kiinnosta miten jossain jenkeisssä puhelut katkoo vaan suomalaisia käyttäjäkokemuksia ja toistaiseksi ei ole tullut mitään samanlaista vastaan ku jenkeissä

Kommentointi on suljettu!