HTC tuo Sense-käyttöliittymän myös WP7-puhelimiin

Windows Phone 7:n myötä Microsoft ottaa mobiilialustastaan aiempaa tiukemman otteen, jonka on arveltu tuottavan ongelmia muun muassa HTC:lle, jonka älyluurit nojaavat vahvasti yhtiön omaan Sense-käyttöliittymään. Se on tuttu sekä Windows Mobile– että Google Android -puhelimista.

Taiwanilaisvalmistaja ei ole kuitenkaan antamassa periksi Sensen suhteen edes WP7:ssä. Yhtiön käyttökokemuksen suunnitteluun keskittyvän tiimin johtaja Drew Bamford kertoi Forbesille, että Sense on mukana ensimmäisestä WP7-puhelimesta lähtien. Uutuusalustaan pohjautuvien laitteiden odotetaan virtaavan markkinoille loka-joulukuussa.

Bamford myöntää, että Microsoft on tiukentanut otettaan alustasta, joka muuttaa tilannetta nykyisestä huomattavasti. Tästä johtuen Windows Phone 7:ssä Sense tulee olemaan jotain hyvin erilaista nykyisiin versioihin nähden. Tarkemmin Bamford ei HTC:n suunnitelmia suostunut raottamaan.

Hyvin todennäköisesti Sense keskittyy WP7:ssä eksklusiivisiin sovelluksiin, joilla pyritään erottautumaan kilpailijoista. On hyvin vaikeaa nähdä, että yhtiöllä olisi mahdollisuutta tehdä merkittäviä muutoksia itse käyttökokemukseen. Oman talon sisällä kehitetyt sovellukset voivatkin näin ollen olla tie menestykseen.

Lähde: Engadget

8 kommenttia

  1. Hmm ettei taas vain alkaisi WinMo 6.X:n aikaiset originaali UI:n piilottelurumbat WP7:n kanssa?

    Eikö noita WinMo laitteita tullut melkoinen liuta joista kuitenkin vuoti alla näkyvä Vintoosa viimeistään asetuksissa silmille? Arvostelusta toiseen sitten luki miten valmistajat pääsivät lähemmäs ja lähemmäs täyttä WinMo:n piiloittamista ja puff, sitten tulikin WP7 😀

    1. Jep, näinhän se oli. HD2:ssä WM oli jo melko loistavasti piilossa…

    1. Tyylikäs luuri kyl, noi tuppaa vaan noi htc luurit näyttää kuvissa paremmalta kun oikeesti ovat. Muistan aikoinaan ku htc touch diamond näytti ihan älyttömän hyvältä kuvissa ja lopukshan se luuri ei oikeastaan näyttänyt yhtään siltä miltä hienoissa mainoskuvissa 🙂

  2. Nyt vaan taitaa olla 7 käyttöliittymä sen verran pelkistetty, että sitä ei tarvi sen kummosemmin alkaa piilotteleen. Veikkaampa, että aikalailla samallaista tulee, kun androidin kans eli perus jutut siellä taustalla pysyy ihan semmosenaan, mutta työpöytä on muokattu.

  3. Pocketnow.comissa on kuva siitä, miltä HTC Sense VOISI WP7:ssa näyttää. Tuoltahan se todennäköisesti tulee näyttämään, koska Microsoft rajoittaa paljon valmistajien käyttöliittymämuokkailuja. Mikä on toisaalta ihan hyvä juttu, kun helpottaa huomattavasti päivitysten toimitusta! 🙂

    Tässä vielä linkki:
    http://pocketnow.com/rumor/is-this-sense-ui-for-windows-phone-7

  4. WP7:n käyttöliittymän rakenne ja ”metro” design metafora poikkeaa nykyisestä ”ikoniajattelusta” panoramojen osalta (mm. hubit). Näiden päälle voi alkaa kehittämään uusia ajatuksia, ja valmistajilla on mahdollista tehdä enemmän asioita kuin tavallisilla kehittäjillä.

    Sense sellaisena kuin se nyt on, ei ole ihan yksi yhteen WP7:n ajattelun kanssa. Mutta voihan HTC tehdä monenlaisia sovelluksia WP7:n päälle hyödyntäen panoramaa ja muita käyttöliittymäkomponentteja sekä ”tile”-palikoita. Tätä voi hyvin kutsua ”Senseksi”.

    Hyvä kysymys on myös se, että mikä on ”mobiilityöpöytä”? Eikös se ole aika ”wanha” juttu?

    Kehittäjät ympäri maailmaa ovat jo tehneet todella näyttäviä ja toimivia juttuja WP7:n päälle ja olen varma, että vielä ei olla nähty kuin jäävuoren huippu.

    Kyllä kaikki valmistajat tulevat tuomaan omia ideoitaan WP7:aan. Parin kuukauden päästä nähdään mitä. Toivottavasti myös suomalaiset mobiilidevaajat saavat WP7-innovaatioita aikaan, ettei ”tipahdeta kelkasta” tällä saralla.

    PS: Kuvassa oleva luuri on HTC HD mini (WM6.5.3)

Kommentointi on suljettu!