Samsung esittelee Android-tablettinsa kolmannen neljänneksen aikana

Verkkoon vuotanut kuva Samsungin tabletista.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung on vahvistanut esittelevänsä markkinoille oman tablet-tietokoneen kolmannen vuosineljänneksen aikana. Yhtiön tulevasta laitteesta on verkossa pyörinyt kuvia jo tovin, joten täytenä yllätyksenä Samsungin aikeet eivät alaa seuranneille tule.

Reutersin mukaan korealaisvalmistajan tabletti pyörittää aikaisempien huhujen mukaisesti Google Android -alustaa. Tarkkaa versionumeroa ei tiedetä, mutta todennäköisesti alla tullaan näkemään 2.1- tai 2.2-versio. Samsungin kerrotaan vahvistaneen kosketusnäytön kooksi seitsemän tuumaa, joka tekee laitteesta todennäköisesti esimerkiksi Applen iPadiä pienemmän, jonka näyttö on 9,7 tuumaa.

Samsungin lisäksi myös LG on vahvistanut työstävänsä markkinoille Android-pohjaista tablettia. Yhtiö aikoo saada tuotteensa kauppoihin loka-joulukuussa.

Lähde: Boy Genius Report

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!