Nokia N8 markkinoille Q3:n aikana, MeeGo-puhelin luvassa ennen vuoden loppua

Maailman suurimman matkaviestinvalmistaja Nokian loppuvuoden älypuhelinmallisto näyttää huomattavasti nykyistä mielenkiintoisemmalta. Yhtiö pyrkii parantamaan asemiaan erityisesti kalliimman hintaluokan älyluureissa, joissa se on jäänyt kilpailijoiden varjoon. Halvemmassa hintaluokassa valmistajalla ei ole ongelmia, vaan puhelimet käyvät kaupaksi erittäin hyvin.

Nokian Markets-yksikön johtaja Niklas Savander vahvisti hiljattain Twitter-haastattelussa, että Nokia N8 tulee myyntiin aikataulun mukaisesti kolmannen vuosineljänneksen aikana. Tarkkaa ajankohtaa Savander ei kertonut, mutta verkossa pyörineiden tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että laitetta saadaan odottaa aina syyskuulle asti.

Johtajan mukaan N8 ei sijoitu aivan malliston kärkipäähän, vaan on niin sanotusti ylä- ja keskitason välissä. Lippulaivatason malleja tulevat edustamaan MeeGo-pohjaiset laitteet, joista ensimmäinen näkee päivänvalonsa ennen vuoden loppua. Engadgetin haastattelussa Savander puhuu yhtiön työstävän useita MeeGo-laitteita, joten lisää Linux-pohjaiseen alustaan perustuvia puhelimia voi olla luvassa jo ensi vuoden alkupuoliskolla.

Lisäksi Savander toisti jälleen, että Android-puhelimia Nokialta on turha haaveilla. Hieman yllättäen sama kohtalo koskee toistaiseksi myös tabletteja, joiden suhteen yhtiössä ei ole tehty vielä tarkkoja päätöksiä. Markkinoilla Nokialta on odotettu kovasti MeeGo-tablettia, mutta ilmeisesti lähiaikoina sellaista ei ole luvassa.

10 kommenttia

    1. Harmillisen pitkälle venyy, jos pitää paikkaansa. Toki on parempi viimeistellä puhelin, jotta ei käy samaa kohtalo kuin N97:n kanssa. 🙂

      1. No tuo on kyllä aivan totta.

        Itse näkisin sen niin, että N8:n ja tulevan MeeGo laitteiden on pakko olla onnistumisia, tai Nokian taru on loppu.

      2. Toivottavasti N8 on suxes, on siitä jo senverran kuultu ja luettu 😛 Pakko kyllä ihmetellä kuinka aikaisessa vaiheessa siitä alettiin vuotaa videoita. Nyt sitä puhelinta kehiin Nokia!

  1. Uusi MeeGo laite julkistetaan tänä vuonna, mutta sitä ei kerrota ehtiikö se tulla myyntiin…

  2. Odotan kyllä tuota MeeGo-puhelinta kieli pitkällä! 😀

  3. Odotan innolla jonkin muun valmistajan kuin Nokian Meego -puhelinta!

  4. voit joutua osottamaan aikas pitkään 😉
    …taitaa ne muut huseerata enempi Androidin kanssa…

  5. Nokia voisi todellakin lyhentää tuota aikaa julkaisusta kauppojen hyllylle. Taisi N8 aikainen julkistus olla toisaalta erään venäläisen bloggerin vika.

Kommentointi on suljettu!