Tältä näyttää yhteisön suunnittelema unelmien Nokia-puhelin

Maaliskuussa Nokian käyntiin polkaisema Design by Community -kokeilu on saatu vihdoin päätökseen. Projektin tarkoituksena oli suunnitella yhteisön avustuksella täydellinen konseptipuhelin, jonka ominaisuuksiin ja muotoiluun käyttäjät pääsisivät vaikuttamaan.

Valmistunut konseptilaite tunnetaan nimellä Nokia U. Se on alumiinisella rakenteella varustettu kosketusnäyttöpuhelin, jossa on ulkoisesti paljon yhteyksiä syyskuun lopussa myyntiin saapuvan Nokia N8:n kanssa. Konseptissa rakennetta on viety entistäkin ohuemmaksi ja mukaan on tuotu neljän tuuman näyttö.

Nokia U:n ominaisuuksia ovat HDMI, kahdeksan megapikselin kamera, nelinkertainen optinen zoomi, LED-kaksoissalama ja Xenon-salama. Käyttöjärjestelmäksi yhteisö haluaa avoimen alustan, joka tukee rajatonta moniajoa.

Lisää kuvia konseptista löytyy hypyn takaa.

Lähde: Nokia Conversations

14 kommenttia

  1. N8:lta näyttää! Noksu tais osua siis aika lähelle ihmisten toiveita muotoilun suhteen.

    Pienenä kritiikkinä kuitenkin NokConvin kysely kohtaan: vastausvaihtoehdoissa oli mahdollista äänestä pitkälti vain ominaisuuksia jotka löytyvät jo Nokian puhelimista, tai jotka olivat Nokian nyt jos suosimia. Myöskään mitään vapaan sanan kohtaa ei ollut ja äänestysjärjestelmä patisti muuttamaan vastauksia jos ne olivat tietynlaiset. Järjestelmä herjasi jos et ollut tarpeeksi radikaali ja jos valintasi olivat liian radikaaleja.

    1. No jaa… Itse muotoiluahan ei noissa kyselyissä juurikaan kysyttä. Ainoastaan näppäinten määrästä yms. Varsinaisia eri malleja oli vaihtoehtoina vain kolme, joista yksi oli X6:mainen ja kolmas vähän pyöristetympi. Jos olisi ollut vaikka viisi tai kuusikin erilaista vaihtoehtoa, olisi saattanut tuloskin olla toisenlainen.

      Eipä silti, on se N8 minusta ihan kiva designiltaan. 🙂

  2. Komia luuri, jonain päivänä sitten tuollaisia

    Oletteko muuten pistäneet merkille yhtä juttua? mikä tulee tuossakin esille. Sekä tuo konseptipuhelin, että N8 on huomattavasti parempi oikeakätisen käteen.

    Siinä missä sampalla ja iphonella on se tärkein nappi keskellä luuria alhaalla niin sormi menee siihen aika luonnollisesti.

    Kun taas vasurille tulee aikamoinen jännitys käteen, kun pitää yrittää peukalo saada vasempaan alalaitaan. Testailin tätä ihan vaan ajatuksena omalla luurilla ja ei tunnu mitenkään hyvältä tuo liikerata, siinä missä oikeakätisellä on luonnollista vaan työntää sormeaan eteenpäin, en tiedä sitten miten paljon tuota fyysistä nappia tarvii N8:ssa painella

  3. Jos Meego todetaan hyväksi ja softaa alkaa virtaamaan, niin tollainen kiitos 3,7″ näytöllä, 1GHz CPUlla, jossa kunnon grafiikkaydin. Akkukesto reilulla netin / GPSn käytöllä sinne pariin päivään. nam.

  4. ihan hyvän näköinen …vain näppis puuttuu… Ei siis unelmapuhelin

  5. Itse digailisin, jos kamerassa olisi linssisuojus, jonka avaaminen avaa myös kameran, niinkuin omassa N82:ssa. Komia kapistus kyllä, tommonen vaan markkinoille

    1. Ei ole tainnut Nokia uskaltaa laittaa tuollaista linssinsuojusta N97 fiaskon jälkeen. 😀

      1. Jaajaa. N82 vastaava on toteutettu tosi hyvin, siitä sitten mallia.

  6. Pitempi sivu vaakasuorassa näytönpuolelta katsottuna ulenlmaluuri muistuttaakin yllättävän televisiota.

  7. No niin nyt päästään oikeille jäljille! Tuo puhelin hakkaisi kaikki markkinoilla olevat puhelimet! Se on aivan selvää. Eikö sitä ole aiemmin kukaan tajunnut että näyttö pitää olla mahdollisimman reunoilla jotta puhelimesta ei tule liian iso ja sitten näyttö on kuitenkin riittävän suuri, jotta nettisivut näkyvät riittävästi. Ohut, pelkistetty ja arvokkaan näköinen puhelin ilman ”ulokkeita” yms hilpetööriä on se mitä itse haluan ainakin. Tuo puhelin täyttäisi kaikki nuo ominaisuudet.

  8. ei voi muuta sanoa ku KHY O KOMIA!!!mut onkos tos sit androidia vai symbiania???tai jotaki muuta

Kommentointi on suljettu!