Video: MeeGo 1.1 pyörii Nokia N900:lla

Helmikuussa alkunsa saaneen MeeGo-alustan matkapuhelimiin suunnattu 1.1-versio julkaistiin lokakuun viimeisinä päivinä. Se on ensimmäinen versio, joka sisältää graafisen käyttöliittymän matkapuhelimia silmällä pitäen. MeeGo 1.1 ei ole kuitenkaan sellaisenaan valmis jokapäiväiseen käyttöön, jonka vuoksi esimerkiksi Nokian MeeGo-puhelinta saadaan odottaa ensi vuoteen.

Nokia N900 -puhelinten omistajille avautui mahdollisuus kaksoiskäynnistykseen MeeGon ja Maemon välillä uuden PR 1.3 -päivityksen myötä. Tämä onkin innoittanut harrastelijoita testaamaan MeeGoa puhelimissaan, jonka myötä YouTubeen on ilmestynyt videoita uutuudesta.

Jutun loppuun on liitetty lähes 15 minuutin mittainen video MeeGo 1.1:n toimivuudesta N900:lla. Ikävä kyllä video on kantoninkiinaksi, mutta se tuskin juurikaan hidastaa videon seuraamista. Kattavassa pätkässä tarkastellaan muun muassa videoiden toistoa, verkkoselainta, musiikkisoitinta, kuvakirjastoa sekä yhteystietoja.

Lähde: My Nokia Blog

4 kommenttia

  1. Aika tahmealta vielä näyttää. Toivottavasti tekevät vielä paljon töitä peruskäyttönopeuden kanssa, että saavat sen iPhone / Android -tasolle.

  2. Ei vielä mitään ihmeellistä, mutta jahka käyttöliittymä saa väriä ja lopullista muotoaan niin sitten! MeeGolla hyvät edellytykset menestyä avoimena alustana. En malta odottaa oikean julkaisua!

    MeeGo <3

  3. Joo tuli asenneltua netbook versio läppärille ja ihan mukava, joskaan ei niin mullistava. (tai no mullistavuus on jossakin piilotettuna)
    Nyt kun symbian ^4 odottelustakin päästiin eroon, ja lupaukset siitä että S^3:lle tippuu päivityksiä tasaiseen tahtiin (tarkoittanee kenties natiivin qt:n tulemista myös S^3:lle jo olemassa oleviin laitteisiin), niin eipä tuota MeeGoa kauaa enää jaksa vahdata. Nyt on Noksulla viimeistään kova kiire saada tuo markkinoille, koska muuten parashohtohype loppuu ihan just tuostakin hommasta. Tarvitaan paljon parempi käyttis kuin muilla, jottei jäisi vain yhdeksi muiden joukkoon.

    Saas nähdä muutenkin, että mitä todellista lisäarvoa MeeGo alustan monet laitetyypit tuovat mukanaan, vai onko se lopulta aivan sama mikä hyrrää alla kun käytössä on Qt sovellukset.

  4. Mitäs parempaa tuossa on verrattuna Maemoon?
    Ainakaan N900:seen tuota tuskin kannattaa laittaa, varsinkin jos uudet, Meegoon tehtävät ohjelmatkin saadaan Qt:n avulla helposti toimimaan Maemolla. No, työpöydän pystykäyttö on tietysti suuri plussa…

Kommentointi on suljettu!