Android 2.2 -päivitys jälleen saatavilla Samsung Galaxy S:ään

Korealainen Samsung on tuonut kertaalleen jo julkaistun ja sittemmin poisvedetyn Android 2.2 -päivityksen Galaxy S -puhelimiin. Yhtiö julkaisi päivityksen ensimmäisen kerran jo lokakuun puolessa välissä, mutta veti sen ilman tarkempia selityksiä muutaman päivän jälkeen pois. Nyt puhelimen voi jälleen päivittää Androidin tuoreimpaa versioon Samsung Kies -ohjelmistolla, joka löytyy osoitteesta http://www.samsungapps.com/about/onPc.as.

Samsung kehuu päivityksen sisältävän yli 250 parannusta. Odotetuimpien uudistuksien joukkoon kuuluvat Flash 10.1 -tuki ja ActiveSyncin monipuolisempi toiminta. Lisäksi sovellukset käynnistyvät aikaisempaa nopeammin ja niiden asentaminen ulkoiselle muistikortille on mahdollista. Mukana on myös päivitetty Task Manager -sovellus sekä paremmin toimiva GPS-ominaisuus.

Monet työmatkalaiset ovat odottaneet televisiolähetyksiä matkapuhelimiin. Joitakin mobiili-tv-ratkaisuja onkin jo olemassa, mutta mikään ei kilpaile Flash-pohjaisen netti-tv:n kanssa. Se on kuvanlaadultaan omassa luokassaan”, kertoi Samsungin matkapuhelimien Pohjoismaiden tekninen vastaava Andreas Nordberg ja jatkoi ”Yksi odotetuimmista uudistuksista on parannettu ActiveSync, joka kohentaa sähköpostisovelluksen käytettävyyttä. Päivityksen myötä sähköposteja voi esimerkiksi siirtää kansiosta toiseen tai suoraan toiseen puhelimeen. Päivitys tuo mukanaan myös yrityskäyttäjien paljon kaipaamia turvallisuusuudistuksia.

5 kommenttia

  1. Miksi minulla ei ei päivitä tuota 2.2 kokonaan.
    Lataa binaari tiedostot, mutta kun alkaa purkamaan niin tulee virhe:
    MSC.Thunder.FirmwareUpdate on havainnut virheen ja tuote on suljettava.
    On asennettu uusin kies, mutta kun ei niin ei.

    1. Ihan lonkalta heittona, käytätkö 64bit windowsia?
      Jos kyllä, niin pitää tehdä rekisteriin muutos (juu, syytä samsungia, tuo Kies on yksi maailman huonoimmista ohjelmista) Koitan kaivaa sen jostain esille ja postaan tähän. Itsekkään en pysynyt päivittämään (sitä ekaa 2.2:sta) ja tuli juuri tuo ilmoitus.

  2. 32bit XP löytyy kannettavasta jolla tuota yritin.
    Pöytäkoneen win 7 32bit ei edes suostu aikaisemaan kiesiä
    virhe siellä tulee:
    Failed to initialize services: Kokoonpanossa MSC.Thunder.Services.DeviceDataServiceImpl, version=1.0.0.0, Culture=neutral, PublicKeyToken=null Olevan tyypin MSC.Thunder.Services.DeviceDataServiceImpl.DeviceDataService menetelmällä Message ei ole toteutusta
    Kiva KIESI

  3. Siis minulla ei päivitä tätä uutta ja puhelin on ns. vakio.
    2 päivää vasta ollut käytössä.

  4. Päivitin Samsung Galaxy S:n uuteen ohjelmistoversioon 2.2. Netti TV:stä vain Yle Areena, Ruutu.fi ja Jim TV toistuvat Internet selaimella. Enkä kyllä löydä puhelimesta mitään sellaista sovellusta joka viittaisi Netti TV:seen.
    Katsomo.fi käyttää Windows Media Playeriä ja Sub.fi Silverlightia. Että niiden tukea odotellessa. Hoh hoijaa…

Kommentointi on suljettu!