HTC haluaa laajentaa Senseä musiikki- ja videopalveluilla

Taiwanilainen HTC jatkaa sitoutumistaan oman Sense-ympäristön kehittämiseen. Alkujaan Sensen ideana oli yhdistää valmistajan Android-, Windows– ja Brew-puhelimet yhteen samankaltaisella käyttöliittymällä. Jatkossa se tulee levittäytymään entistäkin vahvemmin puhelinten ulkopuolelle, vaikka itse käyttöliittymä säilyttää keskeisen osansa ympäristössä.

Valmistajan käyttökokemusjohtaja Drew Bamford kertoi Forbesille Sensen tulevista kehityssuunnista. Keskeisessä roolissa ovat erilaiset sisältöpalvelut, jotka kattavat muun muassa musiikin, videot ja sähköiset kirjat. Yhtiö pyrkii keräämään ympärilleen yhteistyökumppaneita, joiden avustuksella palveluita tullaan luomaan. Euroopassa HTC:llä on jo oma kirjapalvelu, jonka kumppanina toimii Kobo.

Bamford vihjaa lisäksi, että Sense nähdään tulevaisuudessa myös muilla alustoilla ja laitteilla, kuten televisioissa. HTC:llä on myös kova halu tuoda käyttöliittymä Windows Phone 7 -puhelimiin. Taiwanilaisvalmistaja kertoo työskentelevänsä läheisesti Microsoftin kanssa, jotta ohjelmistojätin uuteen mobiilialustaan saataisiin nykyistä laajempi Sense-kokemus.

Lähde: BGR

1 kommentti

  1. Kokonaisvaltaiset palvelukokonaisuudet ovat siis HTC:kin mukaan tulevaisuuden juttu. Nokiahan oli tässä hyvissä ajoin mukana lukuisten yhteistyösopimusten kautta jo ajalla ennen iPhonea. Harmi vain että Ovi kompastelee melko suuresti, enkä tarkoita sovelluskauppaa. Nokian kovin kilpailija tällä alalla tuntuu olevan Google, jonka palvelut sulautuvat mukavasti käyttöjärjestelmään. Nokian lailla myös Google on joutunut sulkemaan ja perumaan palveluitaan, joten uskon vuoden 2011 olevan myös tällä saralla mielenkiintoinen vuosi. Varsinkin jos HTC ja Microsoftkin hyppäävät tähän kelkkaan.

Kommentointi on suljettu!