Nokia E7 herättää eniten kiinnostusta suomalaisvalmistajan uutuuksista

Viime vuoden syyskuusta asti olemme MobiiliBlogin sivupalkissa tiedustelleet lukijoidemme mielipidettä Nokian uuden sukupolven Symbian-puhelimista. Halusimme tietää, mikä Nokian uutuuksista herättää lukijoissamme eniten kiinnostusta. Selväksi voittajaksi nousi bisneskäyttöön suunnattu Nokia E7, joka kahmi äänistä 42 prosenttia.

Lukijoidemme suuresta kiinnostuksesta E7-mallia kohtaan kertoo myös se, että puhelimen julkistusta käsittelevä juttu oli sivustomme luetuin yksittäinen uutinen vuonna 2010. Suomalaisvalmistajan uutta bisnespuhelinta odotettiin kauppoihin jo viime vuoden puolella, mutta tuoreimpien arvioiden mukaan se löytyy kaupoista viimeistään maaliskuussa.

Nokia E7:n vahvuuksiin kuuluvat neljän tuuman AMOLED-näyttö Nokia ClearBlack -tekniikalla, nelirivinen QWERTY-näppäimistö, Bluetooth 3.0, 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa, kahdeksan megapikselin kamera ja USB On-the-Go -tuki. Nokia on ilmoittanut laitteen verottomaksi myyntihinnaksi 495 euroa.

Äänestyksessämme toisen tilan valtasi 34 prosentilla äänistä Nokia N8. Sen perässä tulivat tasaisin luvuin C7 ja C6-01, jotka keräsivät 14 ja 10 prosenttia äänistä.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2054 käyttäjää.

29 kommenttia

    1. Symbian on oikein hyvä alusta. Jos SINUA ei kiinnosta, niion miksi sitten edes luet näitä uutisia saati sitten kommentoit?

    2. Sama. Taitaa jäädä hommaamatta. Harmi kun on niin hyvännäköinen laite.

  1. @eero Niinpä…

    N97:n jälkeen en harkitsekaan mitään Symbianiin viittaavaa. Oli se sitten S^3 tai S^4 tai S^1000.

    1. ja aivan sama sinulle: Symbian on oikein hyvä alusta. Jos SINUA ei kiinnosta, niion miksi sitten edes luet näitä uutisia saati sitten kommentoit?

      1. Saahan sitä lukea ja kommentoida? Tai ei näköjään saisi.

        Puhelimen fyysiset ominaisuudet ovat mieleen, mutta softa / UI ei.

  2. Symbian OS tulee pysymään vielä pitkään Nokian eri kännyversioissa aina halvempiin asti, joten siitä ei päästä. Ymmärsittekö? High-End-kännyissä on sitten ainoastaan MeeGo. Mitään Androidia tai WP7 ei tule.

  3. Veikkaan että tuolla näppiksellä on suuri imu kansaan. Toisaalta on olemassa varmasti myös paljon ihmisiä, jotka vielä odottelevat sitä, mitä N97 lupasi olevansa.

    E7 on sekoitus uutta ja ulkomaista muotoilutrendiä, eli mukana on kosketusnäyttö ja näppäimistö. Monet (varsinkin bisnestyypit) ovat arkoja kokeilemaan muiden valmistajien laitteita, joten en ihmettele jos tätä puhelinta odotetaan kuin tulevaa messiasta. Samalla Symppari kuitenkin on ehkä se varteenotettavin bisnespuhelin alusta mitä Suomessa asuvan on mahdollista hankkia. Sähköpostisovellus vain vaatii vielä työtä!

  4. Symbian on vanha ja ehkä hieman vanhanaikainen, mutta samalla perusvarmasti toimiva matkapuhelinkäyttis. Jo Symbianiin tottuneille uudet N- ja E-sarjalaiset ovat kehitystä eteenpäin, Androidiin ja iPhoneen ihastuneille varmasti kankeahkonoloinen tuttavuus. Homma kuitenkin toimii.

    Itse olen N900:n hankkimisen jälkeen ollut vannoutunut Maemo/Meego-fani, ja N900 saa olla vielä pitkään kunnes markkinoille tulee jotain parempaa.

  5. Tämä Miksuh voisi nyt pikkasen relata eikä ottaa niin henkilökohtaisesti kaikkea kritiikkiä Nokiasta/Symbianista. Ymmärrän että itse rakastat ko. tuotteita, mutta suo nyt mielipide muillekin. Olet kuitenkin itsekin kritisoinut mm. Androidia & Applea.

    1. En ole miksuh, mutta vastaanpa silti tähän..

      Tällä palstalla kyllä kritisoidaan kovasti Nokia ja Symbiania, mutta mitään perusteluita en ole koskaan nähnyt. Pyydänkin siis, arvon kritisoijat, perustelkaa minulle miksi se Symbian on niin huono. Pyydän myös, että kritisoidessanne Symbiania, kritisoitte Symbiania, ettekä sen käyttöliittymää.

      1. Eikö nämä keskustelun oo käyty jo tuhanteen kertaan. Käy vaikka youtubessa kattelemassa arvosteluja näin ensialkuun

      2. Kokeile miksuhin kanssa vaikka yhdessä iOS:ää ja Androidia kunnolla, niin eiköhän ne syyt Symbianin kritisoinnille löydy – jopa teille.

  6. Symbianilla ainakin viestit kulkee oikeille ihmisille ja herätyskellokin herättää. Mielestäni kaksi kohtuu tärkeää ominaisuuttaa pisnismiehelle. 😉

    1. No joo. En nyt menisi herätyskelloa kehumaan Symbianissakaan, ei sekään aina ole toiminut. Kerran yksi päivitys rikkoi N78:ni toistuvat herätykset. Käsittääkseni se korjattiin joskus puolen vuoden päästä, mutta en ole kokeillut, koska siirryin toimivampiin ratkaisuhin.

  7. Tyhmintä asiassa on se, että monikaan Nokia käyttäjä ei edes tiedä, mikä käyttis pyörii!! Ja sitten sanovat, että Nokia sucks… -.-’

    Applen ”joku sen” on oltava ehdottomasti…

  8. Nooh.. Mielestäni käyttöliittymä kuuluu aika oleellisesti käyttöjärjestelmään, joten kyllä sitä sopii kritisoida. Mutta itse henk. koht. en pidä Symbianissa huonosta ohjelmatarjonnasta (vrt. Android/iOS), hitaudesta, kaatuilemisesta, pirun huonosta nettiselaimesta. Tuossa nyt muutamia, joiden voisin kuvitella häiritsevän niin bisnesmiestä kuin teininörttiäkin.

    1. Hidas? Katsoppas 9:10 jälkeen iPhone 4 vs Nokia N8…
      http://www.youtube.com/watch?v=_CsHf-WXaLk

      Opera Mobile 10 toimii selaimena erinomaisesti ja päivitys on tuomassa uuden selaimen, ellei E7 tule sitten jo myyntiin uudella selaimella. Ja mielummin minä selaan sitten vaikka vähän hitaammin, jos toisena vaihtoehtona on tinkiä tietoturvasta, ainakin Android puhelimien tapauksessa.

      Ovi Storessa ei tosiaan ole niin paljon sovelluksia kuin Android Marketissa tai App Storessa, mutta E7:n mukana tulee pisnis käyttöön aika mukavasti sovelluksia Lotus Notes, MS Office, MS Communicator etc. Ja montako extra sovellusta sitä käyttäjä sitten oikeasti tarvitsee noiden lisäksi…

      Ja mitä foorumeilta on seurannut, niin ei N8 pahastikaan kaatuile, isoin ongelma on ollut rautapuolen kuolemis ongelma ja sekin marginaalinen, joka kuuluu takuun piiriin. Ja E7 tulee uudemmalla versiolla Symbianista. Eikä E-sarjalaisissa bugit yleensä ole ollut ongelma, verrattuna N-sarjaan.

      1. Katsoin koko videon, päälimmäisenä jäi mieleen kankea, kaupassa luuria testattua sama vain vahvistui.

        Opera ei olisi vaihtoehto ainakaan itselle, enkä usko muutenkaan, että operaa käyttää enää juuri muut kun nokiakäyttäjät?, koska siitä puuttuu pinch zoom (androidin operaan tämän tosin nykyään saa) En voisi kuvitella nettisurffailua ilman pinch zoomia, outoa, että vihdoin nokiakäyttäjät saa sen ja luopuvat siitä samantiän, noh toisaalta kun tuostakin videolta katsoi normiselaimen suorituskykyä niin ei ihme, menee pinch zoomin kätevyys aika hyvin hukkaan.

        Jos katsot vaikka tuosta etusivulta tuon wp7 vs nexus s videon niin onhan ne aivan eri maailmasta molemmat. Päällimmäisenä jää mieleeen sulava ja liukas 🙂

        Mutta en usko, että tuo kankeus juurikaan ärsyttää niitä joilla on kokemusta pelkästään nokian luureista, enemmänkin nille jotka on käyttäneet muita se voi olla aika raivostuttavaa.

        Ja omaan silmään toi symbian 3 on kyllä ruma ja sitä pitäisi kuitenkin katsoa päivittäin jo moneen otteeseen, Ulkoasunhan olisi tarkoitus ilmeisesti joskus vaihtua, saas nähdä onko tullut täysremontti, toivottavasti!

        Tällä hetkellä käyttis minkä ulkoasu miellyttää silmää on WP7.

      2. Jep jep. Tuon videon myötä vain mielipiteeni voimistui entisestään. Kyllä tuo käyttis on niin monelta osin pahasti keskeneräinen. Enkä väittäisi Operaa erinomaiseksi selaimeksi, jos kerran puuttuu sellaisia tämän päivän itsestäänselvyyksiä kuin pinch to zoom. Eikä tuo selaaminen videolla sillä nyt niin sulavaa ollut ylipäätänsä, vakioselaimesta puhumattakaan.

        En todellakaan kotimaisuuden kannattajana haluaisi olla niin Nokia-vastainen mutta mobiililaitteita tulee käytettyä niin intensiivisesti ja monella eri taholla, että sitä on oppinut vaatimaan laitteiltaan yhtä sun toista, varsinkin kun on kokeillut noita kilpailijoiden laitteita ja käyttiksiä.

      3. Janne. Symbianon parannettu, kuten jo sanottu. Sovelluksen käyttö voi olla vielä hankalaa, kun ei ole vielä Qt:llä tehty. Valtavan päivityksen myötä browseri on parempi. Opera ei nyt tällä hetkellä tarjoa Pinch Zoomia kuin seuraavassa versiossa. Mutta nopeus on näiden osalta päivityksien jälkeen huomattavasti nopeampaa. Yllätyt kyllä ja pyöristät kohta sanomasi olleen väärä.

  9. Symbian häviä mihinkään vaan Avkon (käyttöliittymä) on tekemessä lähtöä Symbianin kyljestä.

  10. Kumma juttu kun ihmiset perustelevat tät N8 erinomaisuutta nettiselailun suhteen sillä että ”sieltä on tulossa uusi selain ihan just”. Minä kun luulin että tuotteen pitäisi olla toimiva jo kaupasta ostettaessa eikä joskus 6 kk päästä (vrt. koska N8 tuli kauppoihin). Ja huvittavinta on että E7 on ”ihan mielettömän hyvä kunhan siihen tulee tämä joku tuleva superiso päivitys”. No hemmetti, koko puhelinta ei ole vielä edes olemassa vielä!

    (Samaa voi sanoa esim. Windows 7 puhelimista jotka tuotiin kauppoihin puolivalmiina, ei näin, ei näin! Miksi nykyään sallitaan puolivalmiit tuotteet kauppoihin on uskomatonta lammasmaisuutta kuluttajilta ja käyttäjiltä. Softateollisuus on aika uskomaton vrt. tuotantoteollisuus jossa virheet aiheuttaa korvausvaateita asiakkailta.)

    1. Mitä sinä oikein valehtelet? Samaa on ollut kaikilla merkeillä ”kohta tulossa”. Tässä Nokialla tämä on varmasti tulossa ja ihan lähiaikoina.

  11. Tämä iänikuinen jankkaaminen Symbianin huonoudesta sisältää ison annoksen asenteellisuutta ja yleisen mielipideilmaston markkinoista johtuvaa heilahtelua. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, mitä puhelimeltaan lopulta haluaa. Jos puhelin on itselle sellainen elämänkumppani, jonka kanssa mennään vessaan ja sitä hypistellään viimeiseksi työksi sängyssä ennen silmien sulkemista, eivät nokialaiset ole kilvassa aivan keulilla.
    Liikkuvalle ihmiselle, joka haluaa olla tavoitettavissa hyvin niin puhelimitse kuin esimerkiksi sähköpostitsekin, kilpailu eri luurien ja käyttisten välillä on tiukempi. Android-kapulasta takaisin nokialaiseen (S60 3rd) palanneena osaan arvostaa ainakin akunkestoa, erinomaisia viestiominaisuuksia sekä luotettavuutta (E-sarjalainen).
    Karkkia silmille toki olivat edelliset luurini iPhone 3g ja Android 2.1 -kapula, mutta jo tuossa 3g:ssä (!) oli sellainen harmillinen perusongelma, että jos luuri oli housujen taskussa, saatoin hyvinkin olla kentän ulottumattomissa, ja jälkimmäisessä oli taas pahaa puhelujen katkomista lukuisista muista ongelmista puhumattakaan. Hauskoja leluja kyllä silloin, kun sähköpistoke oli lähellä. Reissussa hyödyttömiä.
    Olen siis noin kahden ja puolen vuoden aikana kokenut niin iPhonen, Androidin kuin perus-Symbianinkin, ja havainnut, että kaikissa niissä on puolensa. WP7 voisi olla hauska kokeilu, mutta ehkäpä se saa vielä odottaa, että saavat uutuudenviehätyksen jälkeen vähän parempaa faktaa aikaiseksi noista.

  12. Samoilla linjoilla. Ihan sama mikä käyttis kunhan saavat Renesanssin kanssa puljattua LTE radion johonkin kuosiin.

    Jos muuten joku osaa perustella tän Renesans kuvion mulle niin kommentteja kiitos 🙂

Kommentointi on suljettu!