Voisiko Nokian ensimmäinen Windows-puhelin näyttää tältä?

Onko yllä olevassa kuvassa nähtävissä Nokian ja Microsoftin tiiviin yhteistyön ensimmäiset hedelmät? Näin väittää ainakin tunnettu teknosivusto Engadget, jonka mukaan siinä esiintyy Nokian suunnittelema konseptiasteella oleva Windows Phone 7 -pohjainen kosketusnäyttöpuhelin.

Kuvissa esiintyvä puhelin vaikuttaisi noudattelevan Nokian nykyistä muotokieltä, joskin vieden sitä hieman modernimpaan suuntaan. Yhteyksiä nykyisiin huippumalleihin kuten N8:aan ja C7:ään on selvästi nähtävissä. Kirkkaat värit kertovat kuitenkin modernimmasta ja aavistuksen nykyistä rohkeammasta suunnasta. Ehkäpä WP7:n myötä myös laitteiden suunnittelussa otetaan askel uuteen suuntaan.

Konseptipuhelin viittaa myös siihen, että yhteistyö Nokian ja Microsoftin välillä on ollut käynnissä kulissien takana jo tovin. Toivottavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että ensimmäistä Nokian Windows Phone 7 -laitetta ei jouduta odottelemaan markkinoille turhauttavan pitkään.

Lähde: Engadget

20 kommenttia

  1. Hmm…
    Mielestäni N8 ja E7 oli sentään jotenkin omanlainen muotokieli – ”näyttö upotettu alumiininpalaan”.

    Kosketusnäyttöpuhelimista on vaikea repiä mitään ihmeellistä – Apple repii, joskin kestävyyden kustanuksella.

    Nämä puhelimet näyttävät hyvin geneerisiltä kosketusnäyttöpuhelimiltä – toinen puoli näyttö, toinen joku ganeerinen kuori.

    Engadget näkee näissä jotain Nokialle ominaista, esim. värit – minusta aika kaukaa haettua.

    1. Minusta aika upea luuri. Kyllä muotoilussa N8 ja E7 vie voiton, mutta nehän onkin upeimmat luurit mitä on koskaan tehty.

  2. Kyllähän tosta ehkä vähän jotain X7:n muotoilua voi nähdä -> terävät kulmat. Mutta ei tuo järin hienolta näytä… No ehkä nähdään sitten kahden tai kolmen vuoden kuluttua miltä se Nokian ensimmäinen WP7- puhelin näyttää… Intelin prossua tuskin saavat enään?:D:D:D

    1. Olipa hyvä kommentti. Intelillä varmasti on halua kiukutella ja jättää siruja myymättä. ;D

  3. kyllähän nuo hienoilta näyttää ulospäin, mutt sisältä lienevät sitä silkkoo …koo

    Mutt kuvat näyttää muutakin, mikä vahvistaa pitkän epäilyni Jaaksin lähdön syystä, vaikka en useallakaan foorumilla aiheesta kyseltyäni saanutkaan _ennen_ tätä Nokia-MS-tragediaa juuri minkäänlaista vastausta. …Nyt sellaisia tietäviä saattaa tulla sit enemmänkin… 😉

    Ollila siis ’myi’ Nokian jo liki vuosi sitten MS:lle!

  4. Turha julkaisu jos ei tule edes laadukasta kameraa/salamaa. Muut on jo edellä.

  5. Hmm itseasiassa nuo designit eivät näytä hassummilta. Oikeastaan aika Nokiamaisilta.

    Ja jos joku pelästyi että noissa on surkea kamera, niin löytyyhän ”vanhalta” Nokialtakin tonneittain laitteita, joissa on kamera ja megapikselit vain nimeksi… 😀

  6. On kyllä hienoja! Varsinkin tuo takakuoren muotoilu on tosi hyvä! Näyttää jotenkin paljon paremmalta etupuoleltakin omaan silmään kun ei ole sitä Symbianin sotkemassa. WP7:n pelkistetty ulkoasu vaan iskee jotenkin enemmän. Enkä itse koskaan ole pitänyt Symbianin widget-systeemisä. Typeriä pyöristettyjä laatikoita, ehkä se olikin ongelma, ulospäin Symbian ei kehittynyt juuri lainkaan 5800:n ajoista. N97 toi widgetit, mutta S^3 ei periaatteessa enää mitään.

  7. —pelkistetty joo ja ihan kivan näköinen, paitsi se 7:n etusivu on kamala – siis se sinisessä (?) luurikuvassa näkyvä – HYI!

    1. Siis mä en vieläkään käsitä, mikä siinä on niin kamalaa? Omasta mielestäni WP7:n aloitusnäyttö on ihan paras, sopivan eläväinen ja muokattava, mutta silti sopivasti simppeli. Jotenkin mukavan graafinen. Muutenkin käyttöliittymä on todella johdonmukainen.

      Sitä paitsi, Symbianin UI:n on suunnitellut suurimmalta osin insinöörit, WP7:n käyttöliittymä on käyttöliittymäsuunnittelijoiden käsialaa. Sen mielestäni kyllä huomaa!

  8. Jotkut tykkää että siihen voi valita edes haluamansa taustakuvan.
    Sitä en taas ymmärrä miten rivi pelkistettyjä laatikoita voi jonkun mielestä näyttää hyvältä. Mitä muokattavuuteen tuleen niin voit vaihtaa laatikkojen väriä ja paikkaa.
    Joo onhan se erillainen ja yksinkertainen, mutta mielestäni rumin etusivu mitä nykyajan käyttiksissä on nähty.
    Muut valikot ja sivut näyttävät ihan onnistuneilta, mutta etusivua en ymmärrä

  9. Itken verisiä kyyneleitä! Miten nokia voi sortua tekemään kopioita joistakin android fanipoikien iluureista. Android luurit nyt ovat muutenkin samaa bulkkipaskaa ulkonäöllisesti.

  10. Jos oikeasti Nokialainen, niin parhaimman näköinen sellainen.

  11. tätä laitetta ei ole nokia suunnitellut yksin… muotoilu paljastaa sen. microsoftin ja nokian yhteistyö on näköjään alkanut älypyhelinten osalta jo muutamia kuukausia sitten, hyvä niin.

    ps. mielestäni symppariporukalla on ollut aikaa näytää osaamisensa, jos sitä olisi ollut… sorry vaan!

    t. osakkeenomistaja

  12. Aivan sama miltä se näyttää, minun puhelimeen ei koskaan tule Windowsia! Microsoftin härskit kilpailukeinot ei kestä päivänvaloa ja en tahdo sellaista toimintaa tukea.

    1. Oon kyllä samaa mieltä tuosta mikkisoftasta, mutta toisaalta kun ajattelee applea ja googlea, niin sama meininki on sillä suunnalla.

  13. Olihan se yllättävä veto Nokialta ottaa käyttöön Windows järjestelmä. Aika näyttää, miten pian He saavat uudet puhelimet markkinoille koska se on ratkaseva asian haara. Pitää katsoa positiivisesti eikä negatiivisesti.

Kommentointi on suljettu!